Häntä vastassa oli pitkä, ruma tyttö, ujostelematon ja poikamainen, joka perin typerryttävällä tavalla "mittasi katseellaan toista kiireestä kantapäähän", ehkäisten alkuunsa Sarah'n muistelotulvan, joka niin kerkeänä oli vuotanut alhaalla emännöitsijän huoneessa. Kyynelsilmin tämä vain katseli ympäri huonetta huomauttaen, miten hän vielä muisti, kuinka he rouva-vainajan kanssa olivat valikoineet seinäpapereita ja miten tämän ilo oli ollut suuri, kun lapsonen ensi kerran huomasi ruusut ja kurotti kätensä niitä kohti. "Ja jos haluatte, minä voin teille näyttää, neiti, mikä kimppukin se oli."

Mutta Sarah'n käynnin aikana Jane kuuli asioita, joita ei ollut edes uneksinut; muun muassa, että hänen äidillään oli tapana suudella hänen pikku käsiään, "voi, kuinka usein hän niin teki, neiti, sanoi niitä pieniksi ruusunlehdiksi ja peitti ne suudelmin."

Hellyyden osoituksiin perin tottumaton lapsi katseli hontelolta, ruskettuneita käsiään ja hymyili, aivan yksinkertaisesti siksi, että hävetti, kun kurkkua kuristi niin oudosti ja luomien alla kirvelivät kyynelet. Sarah lähti ja oli sitä mieltä, että neidistä oli varttunut jotensakin kalseasydäminen nuori neito. Mutta "Fräuleinille" ja Jebbille ei koskaan selvinnyt, miksi kädet, joista heillä oli ollut usein kiusaa, siitä päivin olivat huolehditun siistit. Syntymäpäivänään, yön hiljaisuudessa kehdaten, tyttönen suuteli peiton alla omia käsiään koettaen siten saada tuntemusta äiti-vainajan huulten hellyydestä.

Ja vuosien kuluttua, kun hänestä tuli oma herransa, hän kuulusteli ensi töikseen Sarah Mathew'ta ja pestasi hänet kamarineitsyekseen luvaten sellaisen palkan, että tämä kelpo nainen saattoi ostaa itselleen kunnollisen elinkoron.

Jane näki harvoin isäänsä, jonka oli ollut vaikea antaa anteeksi ensinnäkin, että lapsi oli tyttö, vaikka isä oli toivonut poikaa, toiseksi että tämä, kun kerran oli tyttö, oli perinyt hänen arkipäiväisen muotonsa eikä äitinsä kauneutta.

Vanhemmat eivät usein näe mitään vääryyttä siinä, että he kantavat kaunaa jälkeläisilleen niiden henkisten tai ruumiillisten ominaisuuksien vuoksi, joita itse ovat heille perinnöksi jättäneet.

Janen lapsuusajan sankari, kehitysajan kisatoveri ja varttuneen iän uskottu ystävä oli Deryck Brand, seurakunnan kirkkoherran ainoa poika, lähes kymmentä vuotta häntä vanhempi. Mutta heidän ystävyydessänsä, niin kiinteä kuin se olikin, ei Jane ollut milloinkaan tuntenut olevansa Deryckille kaikki kaikessa. Kun tämä lääketieteen ylioppilaana vietti loma-aikoja kotonaan, ei tuo yksinäinen lapsi, jonka ystävyys miellytti häntä ja jonka luja luonne ja itsenäinen henkinen kehitys kiinnittivät hänen mieltään, saattanut sentään anastaa hänen huomaavaisuuttaan enemmän kuin äiti ja lukutehtävät. Sittemmin hän nai herttaisen tytön, niin Janen vastakohdan kuin toinen nainen suinkin voi toiselle olla. Mutta heidän ystävyytensä kesti ja syveni; ja nyt, kun hän oli nopeasti kohoamassa ammattikuntansa ensi riviin, tämän ystävättären arvonanto hänen töilleen ja hänen ponnistustensa ja tarkoitusperiensä herkkä ymmärtäminen olivat hänelle suuriarvoisemmat kuin huomattavat kuninkaalliset suosionosoitukset, joita hän viime aikoina oli saanut vastaanottaa.

Jane Championilla ei ollut ketään uskottua naisystävää vertaistensa parissa. Yksinäinen kasvinaika oli kehittänyt hänet ehdottoman suoraksi itselleen ja muille, niin että hänen oli vaikea ymmärtää tai sietää seuraelämän teennäisyyksiä tai oman sukupuolensa pikkumaisia heikkouksia. Naiset, joille hän oli osoittanut erikoista ystävällisyyttä — ja niitä oli paljon — olivat hänen läsnäollessaan raukkamaisen vaiteliaita, kun puhe sattui häneen.

Mutta miesystäviä hänellä oli paljon, etenkin juuri lukiosta päässeitä nuorukaisia, jotka hän otti oikein tosiystävikseen. Hauskoja poikia, jotka kirjoittelivat hänelle yliopisto- ja pöytäkuntajuttuja, jommoisia heidän ei olisi koskaan pälkähtänyt päähänsä kirjoittaa äidilleen. Hän tiesi varsin hyvin, että he keskenään nimittivät häntä "vanhaksi Janeksi", "kauniiksi Janeksi" ja "Jane kullaksi", mutta hän luotti leikinlaskun hyvänsuopuuteen ja heidän ystävyytensä vilpittömyyteen ja maksoi runsain mitoin takaisin.

Jane Champion oli juuri nyt eräällä pitkistä vierailuistaan Overdenessä, ja tänä kesäpäivänä, herttuattaren mennessä puutarhaansa ruusuja leikkaamaan, hän parhaillaan pelasi golfia erään nuorukaisen kanssa, jota hän mieli vähän entisistä höyhentää. Mutta kuten Jane huomasi, ei ole niinkään helppo läksyttää toista, jos itse on innostunut golfpeliin ja jos tuo toinen on siihen yhtä innostunut ja vielä lisäksi tarkkaan selittää, miksi hän on pelannut niin ja niin, sekä jäljestäpäin aivan yksityiskohtaisesti, kuinka kummankin olisi ollut pelattava.