Yhdeskolmatta luku.
MIKAEL VERITAS.
Samana aamuna, jolloin Jim Airth uusin päätöksin ja tervein elämänkatsomuksin kiiti junassa etäisestä Cornwallista päämääräänsä kohti, istui lady Ingleby tulipunaisten kastanjapuiden alla katsellen Ronaldin ja Billyn tennispeliä.
He olivat alottaneet pitempiaikaisen kilpailun ja huomanneet tarvitsevansa jatkuvata harjottelemista, johon ilmeisesti oli tilaisuutta vain Shenstonessa. Todellisuudessa he saapuivat sinne niin usein pelkästä rehellisestä huolenpidosta ja myötätunnosta ystävätärtään kohtaan, jonka odottamattomaan suruun he toivoivat olevansa ainoat osanottajat ja lohduttajat. Lady Ingleby kieltäytyi vastaanottamasta muita vieraita. Näiden harvojen viikkojen — jolloin Jim Airth yhä viipyi Englannissa — ahdistavassa epätietoisuudessa hän pelkäsi kaikkia kyselyjä ja selittelyjä. Jane Dalmainille hän oli kirjeessä ilmaissut koko totuuden. Dalmainit olivat Worcesterissa odotellen soitannollista juhlaa, joka piti pidettämän tuossa Englannin jaloimmassa tuomiokirkossa; mutta he toivoivat pääsevänsä pian palaamaan Overdeneen, jolloin Jane oli luvannut tulla hänen luokseen.
Tällävälin saapuivat Ronald ja Billy useasti Shenstoneen, koettaen parhaansa mukaan osottaa hienotunteista huolenpitoaan; mutta Myran arka katse ja suuret, liikuttavat silmät säikähdyttivät ja pelottivat heitä. Ilmeisesti olivat asiat kehittyneet vielä toivottomampaan suuntaan kuin he olivat arvanneet. He olivat saaneet tietää, ettei Airth voinut naida Lady Inglebytä; mutta he eivät voineet odottaakaan, että lady Ingleby yhä vielä toivoi pääsevänsä Airthin vaimoksi. Ronald kielsi kopeasti koko tämmöisen mahdollisuuden, mutta Billy piti siitä kiinni, välittämättä kuitenkaan tukea väitettään millään järkisyillä.
Ronaldin ei ollut koskaan onnistunut pusertaa Billyltä sanaakaan siitä mitä lady Ingleby oli sanonut, kun hän oli kertonut tälle mikä Jim Airth oikeastaan oli miehiään.
"Jos olisit tahtonut tietää kuinka hän sen sanoman vastaanotti, niin olisit itse mennyt kertomaan sen hänelle", sanoi Billy. "Ja turhan vaivan näet, Ron, jos milloin hyvänsä sitä vielä minulta utelet."
Täten kuluivat päivät; ja vaikka Myra aina tuntuikin mielellään näkevän heidät molemmat luonaan, niin ei Ronaldille ollut vielä tullut tilaisuutta esiytyä miehekkäänä lohduttajana.
"Minä heitän koko homman", sanoi Ronnie viimein katkeralla mielellä; "sen sanon sinulle, että heitän koko joutavan homman ja nain herttuattaren!"
"Elä puhu jumalattomia", torui Billy. "Paremmin olisi paikallaan etsiä käsiinsä Airth ja selittää hänelle valituin sanoin, ettei lady Inglebyn jättäminen kuolemaan särjetyin sydämin suinkaan korvaa hänen miesvainajansa ilmaan räjähyttämistä. Minä tiedän etteivät mitkään meidän uutisemme enää vaikuta vähääkään Myraan, sen jälkeen kun näin hänen valahtavan helakan punaiseksi mainitessaan meille Airthin nimen. Hän ei ikinä valahtaisi helakan punaiseksi Ingleby-vainajan takia, siitä saat olla varma! Enpä olisi luullut naisten voivan sitä tehdä enää kaksikymmentä vuotta täytettyään."