Ja hänen kuunnellessaan puheli hänen sydämensä:
"Oi, sinä maailmanrannan cowboy'ni! Jumalalle kiitos, ettet löytänyt matkustajakirjasta mitään arvonimeä, joka olisi sysännyt sinut luotaan. Jumalalle kiitos, ettet löytänyt nimeä, jonka olisit voinut 'sijottaa', sysäten sen omistaja-poloisen 'seuraelämän johtohenkilöiden' piireihin, joihin sinulla ei ollut mitään osaa. Ja — oi, ennen kaikkea minä kiitän Jumalaa tohtorin viisaasta määräyksestä: 'Jättäkää taaksenne lady Ingleby!'"
Kahdestoista luku.
AAMUTÄHDEN ALLA.
Yö kului.
Tähdet tuikkivat tummansinisellä taivaalla kuin kirkkaat, valppaat silmät, jotka väsymättöminä katselevat alas nukkuvaan maailmaan.
Alhaalla leviävän meren kohina vaimeni hiljaiseksi muminaksi ja vetäytyi kauas etäisyyteen.
Oli lauha kesäkuun yö ja hyvin hiljaista.
Jim Airth oli siirtynyt kielekettä myöten sen äärimmäiseen päähän ja istui heilutellen sääriään reunan yli. Hänen tyydytyksensä oli niin syvä ja täysi, että tavallinen puhe tuntui mahdottomalta ja äänettömyys iloiselta välttämättömyydeltä. Ajatus siitä, mitä tulevaisuudella saattoi olla hänelle varattuna, teki pengermän hänelle liian ahtaaksi. Hän etsi kevennystä liikkumisesta ja huiskutteli pitkiä sääriään ulos pimeyteen.
Hänen mieleensä ei ollut johtunut ihmetellä kumppaninsa äänettömyyttä; hänen oman vaitiolonsa syy oli ollut niin täysin riittävä.