Vihdoin hän raapasi tikulla tulta katsoakseen kelloa; sitten hän kääntyi hymyillen ja piti tulitikkua siten että se valaisi Myraa.
Myra oli polvillaan kielekkeellä, kädet painettuina sen yli kohoavaa ulkonevaa kallioseinää vasten, pää käännettynä kauhun vallassa poispäin. Hänen kasvojensa kalpeus oli aivan harmahtava, ja suuret kyynelet vierivät alas hänen poskiaan.
Jim pudotti huudahtaen tulitikun ja hapuili häntä kohti pimeässä.
"Armas!" huusi hän. "Oi, hyvä armas, mikä teidän on? Millainen itsekäs pöllöpää minä olen! Minä ajattelin teidän vain lepäävän rauhallisena ja tyytyväisenä."
Hänen haparoivat kätensä löysivät Myran ja jäivät pitelemään häntä.
"Oi, Jim", nyyhkytti lady Ingleby, "olen niin pahoillani! Tämä on minulta niin heikkoa ja arvotonta. Mutta minä pelkään että minua pyörryttää. Koko kallio tuntuu keinuvan ja liikkuvan. Joka hetki pelkään että se kaataa minut kumoon. Ja te tunnuitte olevan peninkulmien päässä!"
"Teitä pyörryttää todellakin", sanoi Jim Airth, "eikä ihmekään. Siinä ei ole mitään heikkoa ja arvotonta. Te olette ollut vallan loistava. Minä vain olen ollut ajattelematon aasi. Mutta minä en voi antaa teidän pyörtyä täällä ylhäällä. Teidän täytyy heti paneutua pitkäksenne. Jos minä istun pengermän reunalla selin teihin, voitteko vetäytyä taakseni ja maata siinä pitkin pituuttanne nojaten kallioseinään?"
"Ei, oi ei, en voi!" kuiskasi Myra. "Minua pelottaa niin kamalasti kun te annatte säärtenne riippua partaan yli, enkä voi sietää kallioon koskettamista. Se tuntuu pahemmalta kuin musta tyhjyys. Se keinuu edestakaisin ja tuntuu sysäävän minut alas. Oi, Jim! Mitä minä teen? Auttakaa minua!"
"Teidän täytyy ruveta pitkäksenne", sanoi Jim Airth purren hampaitaan yhteen. "Kas näin, odottakaa hetkinen. Siirtykää vähän ulommaksi. Älkää peljätkö. Minä pidän teistä kiinni. Päästäkää minut taaksenne… Juuri niin. Nyt te ette kosketa kallioon. Odottakaa kunhan saan hartiani lujasti tässä päässä olevaan mutkaan ja jalkani kiinteästi vastaamaan toiseen päähän. Kas näin! Nyt on selkäni painettuna kalliota vastaan niin lujaan, ettei mikään muu kuin maanjäristys voisi nykäistä minua paikaltani. Nyt, armas, — kääntäkää selkänne minuun päin ja kasvonne merelle ja laskeutukaa pitkäksenne. Ette te putoa. Älkää peljätkö."
Hyvin hellävaroin, mutta samalla hyvin lujasti hän veti Myran syliinsä.