Jim Airth hypähti parilla pitkällä askeleella lattian poikki seuratakseen häntä. Mutta ovella hän pysähtyi, kääntyi ympäri ja palasi verkalleen takaisin.
Hän seisoi uunimatolla, pää alastaipuneena, koko ruumis jäykkänä, liikahtamatta.
Äkkiä hän kohotti katseensa lordi Inglebyn muotokuvaan.
"Kirous sinulle!" sanoi hän hampaittensa välistä, iskien nyrkkinsä uunin marmorireunustaa vastaan. "Kirous räjähdysaineillesi! Ja kirous keksinnöillesi! Ja kirous vielä kerran sinulle ottamastasi hänet ensiksi!" Sitten hän horjui tuolille ja painoi kasvot käsiinsä. "Oh, Jumala minulle anteeksi antakoon!" kuiski hän katkonaisesti. "Mutta onhan miehen kärsimiskyvylle sentään pantu raja."
Hän tuskin huomasi palvelijaa, joka toi teevehkeet sisään. Mutta kuullessaan ovelta kepeämpiä askeleita kohotti hän kuihtuneet kasvonsa, toivoen näkevänsä Myran.
Sisään tuli levollisen näköinen nainen, joka oli puettu yksinkertaiseen mustaan merino-pukuun. Valkea liinakaulus ja -kalvosimet tekivät hänet sairaanhoitajattaren näköiseksi. Hänen tumma, sievästi palmikoitu tukkansa oli kääritty kruunuksi pään ympäri. Hän astui nöyrästi sisään, mutta hänen liikkeissään ja käytöstavassaan oli levollista arvokkaisuutta.
"Tulin tuomaan teille teetä, mylord", hän sanoi. "Lady Ingleby ei voi oikein hyvin eikä luule voivansa lähteä huoneestaan. Hän pyysi minun jättämään teille nämä paperit."
Silloin Airthin ja Monteithin jaarli nousi seisomaan ja ojensi tulijalle kätensä.
"Luulen että olette Mrs. O'Mara", hän sanoi. "Olen iloinen saadessani nähdä teitä, ja olette hyvin ystävällinen kun tarjoatte minulle teetä. Olen kuullut teistä jo ennen; ja luulen että näin teidät jo eilen sievän kotinne portailla, kun saavuin lehtokujaa pitkin. Sallitteko minun kertoa teille kuinka usein, seistessämme vieri vieressä vaikeina ja vaarallisina hetkinä, opin kunnioittamaan ja ihailemaan sitä kelpo toveria, jollaiseksi tunsin kersantti O'Maran?"
* * * * *