"Naisessa, josta minun takiani oli tullut leski, tapasin — sen naisen, jonka olin tullut ottamaan vaimokseni! Laupias Jumala! Onko kenellekään kuolevaiselle pantu niin kovaa rangaistusta?"
"Jim", sanoi Mary hellästi, "eikö kuvan toisella puolen ole mitään vastinetta? Eikö sinusta tunnu ihmeelliseltä kuinka Jumala kaikkiviisaassa ohjauksessaan on asettanut sinut auttamaan Mikaelin leskeä hänen yksinäisyydessään ja avuttomuudessaan. Tietäessäsi hänen koko elämänsä onnen ja turvan riippuvan sinun oikeasta kädestäsi, olisi sinun pitänyt maksaa hänen miesvainajansa hengen hinta samalla kädellä, joka tiedottomasti oli aiheuttanut tämän kuoleman. Vaikka tehtyä tekoa ei voi saadakaan tekemättömäksi, voi sen joskus pyyhkäistä näkymättömiin uusilla hyvillä töillä. Oi Jim! Etkö käsitä tätä ja tahdo huolehtia minusta ikuisesti? Oma lemmittyni! Minä tahdon liittyä sinuun kokonaan ja kerta kaikkiaan. Me voimme saada pikaisen naimaluvan ja viettää häitämme vaikka heti. Me jätämme Shenstonen kartanon ja Park Lanen talon ja asumme jossakin muualla missä vain tahdot, Jim; mutta yhdessä — yhdessä! Ota minut jo tänään pois täältä. Maggie O'Mara voi olla seuranaisenani siksi kunnes olemme vihityt. Minä en voi elää ilman sinua. Jim — minä en voi! Jumala sen tietää, etten voi!"
Jim Airth katsahti ylös, ja hänen katseessaan oli toivon vilahdus.
Sitten hän katsoi muuanne, jottei Myran niin paljon lupaava rakkaus viekoittelisi häntä liiaksi hänen tehdessään lopullisen päätöksensä. Ja taas katsahti hän ylös, mutta voi! Hänen katseensa kohdistui uunin rinnassa olevaan muotokuvaan. Hän vapisi.
"Minä en voi naida lordi Inglebyn leskeä", hän sanoi. "Myra, kuinka voitkaan sitä toivoa? Tuo asia kummittelisi aina välillämme. Se olisi kirottu — luonnoton liitto. Yötä päivää me muistelisimme sitä asiaa. Sen varjo astuisi välillemme. Jonakin päivänä sinä soimaisit minua…"
"Ah, hiljaa!" huudahti Myra terävästi. "Elä puhu noin! Kärsin jo kylläksi muutenkin. Säästä ainakin tuo minulta!" Sitten hän lykäten vielä kerran syrjään oman tuskansa, kysyi hennosti kuiskaten: "Etkö tuntisi siitä itseäsi onnellisemmaksi, Jim?"
"Onnellisemmaksi?" huudahti Jim Airth tuimasti. "Se olisi minulle helvetti!"
Lady Ingleby nousi pystyyn, kasvot yhtä valkeina kuin iso liljankukka nurkassa hänen takanaan.
"Se ratkaisee asian", hän sanoi. "Ja tiedättekö, minun mielestäni on parempi, ettemme enää puhu siitä ollenkaan. Minä menen soittamaan että tuovat teetä. Ja jos suotte minun hetkiseksi poistua siksi aikaa kunnes tee on tuotu tänne, niin tahdon käydä läpi miesvainajani paperit ja koettaa etsiä mitä tarvitsette kirjaanne varten."
Hän lähti hiljaa ulos huoneesta. Suljetun oven läpi kuuli mies, jonka hän oli jättänyt yksin, kuinka hän antoi määräyksiään eteishallissa.