"Kun moisia asioita puhuu täällä, herra piispa, silloin puhuu liian myöhään."
"Se ei ole koskaan liian myöhäistä", vastasi Worcesterin Symon. "'Liian myöhään' on pelkurimaisen sydämen säveltä. Jos havaitsemme erehdyksen vaeltaessamme vielä maan päällä, missä sen teimme, silloin ei ole liian myöhäistä korjata sitä."
"Niinkö arvelette, kunnianarvoisa isä? Minkä neuvon siis annatte minulle — Seraphinen asiassa?"
"Puhukaa hänelle leppeästi ja erittäin varovaisesti sekä ymmärtäväisesti. Puhukaa hänelle paljo siitä, mitä olette minulle sanonut, ja vähän siitä, mitä minä olen teille sanonut, mutta lausuttuna julki tavalla, joka soveltuu turhimuksen mielelle. Te ja minä voimme sinkahuttaa toisiamme kohti mukulakiviä, rakas prioritar, ja moinen voimainponnistus tuottaa meille vain hyötyä. Mutta pikku Seraphinea emme saa heittää sen kovemmalla esineellä kuin untuvapieluksella. Tyhjät päät särkyvät helposti kuten tyhjät munankuoretkin. Sanokaa hänelle, että olette neuvotellut kanssani hänen halustaan palata jälleen maailmaan; ja ilmoittakaa hänelle, että minä, ollen lempeä ja tässä kysymyksessä mielipiteiltäni hiukan laajakatseisempi kuin useimmat prelaatit sekä myöskin tuntien hyvin Hänen Pyhyytensä Paavin ajatuksen sellaisista, jotka omaksuvat uskonnollisen elämän toisista syistä kuin todellisesta kutsumuksesta, olen luvannut toimittaa hänelle vapautuksen valasta. Mutta lisätkää, ettei saa tulla kysymykseen minkäänlainen häväistys tälle luostarille. Siitä pitäen kuin Lady Wulgeowa, piispa Wulstanin äiti, jonka muisto olkoon siunattu, omaksui täällä hunnun puolitoista vuosisataa takaperin, on tämä paikka aina pysynyt täysin moitteettomana. Te sallitte kaikessa hiljaisuudessa hänen hiipiä tiehensä; ja kun hän kerran on poissa, niin järjestän asiat hänen hyväkseen. Mutta esille ei saa herua mitään sellaista, mikä voisi muodostua loukkauskiveksi tai pahennukseksi järjestön toisille jäsenille. Niin omituisia seikkoja, jotka ritari teki minulle tiettäviksi — luonnollisesti mainitsematta kertaakaan Seraphinen nimeä — voi tuskin sattua useammalle kuin yhdelle. Eihän ole luultavaa, että esimerkiksi meidän arvoisa alipriorittaremme on salakavalasti riistetty epätoivoisen lemmityn sylistä; ja hän yhtyisi epäilemättä teidän varsin rajoitettuun käsitykseenne rakastajan ruumiillisista ominaisuuksista ja vaatimuksista — mahdollisesti hän ei soisi tällä olevan ääntäkään.
"Sattumalta olen saanut tietooni, että ritarimme viettää joka päivä iltamessun hetket tuomiokirkon kryptassa polvillaan Pyhän Oswaldin alttarin ääressä; siinä lepää myöskin paareilla muuan hänen miehistään pää monissa siteissä, hurstiin käärittynä ja vaipalla peitettynä. Ritari on saanut minulta luvan sijoittaa potilaan pyhän relikin ääreen päivittäin viiden päivän aikana. Minä tiedustin häneltä, mitä hän odotti siitä koituvan. Hän vastasi: 'Se parantaa syvän haavan ja korjaa paljon pahaa.'"
Piispa vaikeni ikäänkuin mietiskelläkseen näitä sanoja. Sitten hän toisti ne verkalleen, nauttien ilmeisesti jokaisesta tavusta.
"Se parantaa syvän haavan ja korjaa paljon pahaa", virkkoi piispa hymyillen.
"Niin, siunatut pyhäinjäännökset voivat saada aikaan paljon. Ne kykenevät parantamaan murtuneen pään. Voisivatkohan ne parantaa murtuneen sydämen? Sitä en tiedä. Se olisikin suurin ihme näistä kahdesta."
Piispa vilkaisi priorittareen.
Tämä oli kääntänyt kasvonsa poispäin.