"Korkealle sinä kohotit katseesi, poikani, omien sanaisi mukaan. Korkea oli rakkautesi. Rakkautesi oli arvokas, sillä sinä pysyit uskollisena vielä silloinkin, kun uskoit tulleesi petetyksi. Tuokoon sinulle nyt lohtua tietoisuus, että hänkin oli uskollinen ja että juuri kaksinkertainen uskollisuus estää häntä vastaamasta sinun rakkautesi kutsuun. Etsi liittoa hänen kanssaan sielujen tasolla, ja jonakin päivänä — siinä Valtakunnassa, missä kaikki ylevä saavuttaa korkeimman täydellisyytensä — saatat vielä kiittää siitä, ettei rakkautesi annettu kulkea tietä, joka johtaa maallisen liiton vaarallisten salahautojen keskitse."
Ritari katsahti piispan hienopiirteisiin kasvoihin, joilla heijaili kaihoisa hymy ja äärimmäisen hienostuksen hurmaava ilme.
Niin! Siten puhui prelaatti, idealisti, mystikko.
Mutta ritari oli mies ja rakastaja.
Hänen tumma muotonsa sävähti punaiseksi ja silmät kirkastuivat sisäisestä tulesta, jota tuskin voi odottaa piispan ymmärtävän.
"Minä en kaipaa mitään hengellistä tasoa", hän sanoi, "enkä mitään täydellisyyden valtakuntia. Kaipaan omaa vaimoani omaan kotiini; ja jos olisin saanut hänet sinne, niin en laisinkaan epäile, etten olisi voinut kantaa häntä kaikkien vaarallisten salahautojen yli, mitä hänen tielleen osuisi."
"Totta, poikani", virkkoi piispa, käyden heti leppeän myöntyväiseksi; sillä Worcesterin Symon antoi aina perään kohdassa, joka oli käsitetty väärin. Tällä tavoin hän rankaisi aina itseään siitä, että oli arvostanut liian korkeasti mielen, jonka kanssa hän keskusteli. "Sinun suuri voimasi riittäisi varsin hyvin kantamaan naisia salahautojen ylitse. Mutta tämä johtaa muistiini erään kohtauksen tämän päivän tapahtumista, jonka kernaasti esittäisin sinulle, ennenkuin eroamme."
XXII luku
VELI PHILIPIN KERTOMUS.
Piispa sovittausi takanojoon tuolissaan, hymyillen ikäänkuin jollekin mielikuvalle, joka tuotti hänelle mielihyvää ja samalla jonkin verran hupia.