Piispa vaikeni ja hykersi pehmeästi käsiään nauttien hilpeänä tästä muistelmasta.
Mutta ritari katsoi häneen ymmällään.
"Tyytyikö prioritar siihen?" hän tiedusti; mutta pääasiallisesti saadakseen mainita tämän nimen.
"Täydellisesti", vastasi piispa. "Hän hymyili ja sanoi: 'Hyvä on.' Ja aasi sai pitää nimensä, vaikka ainoastaan kunnianarvoisa äiti ja minä ymmärsimme sen merkityksen."
"Entä se kisapäivä?" huomautti ritari käyden levottomaksi.
"Oh, niin! Kisapäivä. Se oli määrätty tänään iltapäiväksi, jotta prioritar saisi ensin puhelluksi Seraphinen kanssa siten valmistaen tietä meidän kokeellemme. En ollut saanut kunnianarvoisan äidin ratkaisevaa kirjettä, ennenkuin Ikonoklastes oli lähetetty matkaan, vaikka se olikin kirjoitettu eilen illalla; ja minä tunnustan odottaneeni oikein hartaana maallikkoveljen paluuta saadakseni tiedustaa häneltä asioita. Kuten jo sanoin, oli minulla epäilyksiä Seraphineen nähden; mutta tiesin priorittaren pitävän huolta siitä, että aikomukseni ja tarkoitukseni joutuisi sen nunnan tietoon, jota asia todella koski, olipa tämä sitten Seraphine tai joku muu; ja minä saisin selville sekä tuon neidon että hänen otaksuttavan menettelynsä, kun minulle kerrottaisiin, kuka nunnista oli harrastanut ratsastusta oikein todenteolla. Sen vuoksi vartosin melkoisella mielenkiinnolla Ikonoklastesta palaavaksi veli Philipin seurassa."
Piispa tarttui hiilihankoon ja alkoi liettä kohti kumartuen kohennella halkoja, jolloin riutuva liekki elpyi eloon.
"No niin?" huudahti ritari muistuttaen kuolaimiaan pureskelevaa ratsua. "No niin, herra piispa? Entä sitten?"
Piispa asetti hiilihangon nurkkaan.
"Minä keskeytin, poikani, jotta voisit sanoa: 'Minkä vuoksi Philip?'"