"Veli Philip talutteli sitten Ikonia ketoa pitkin nunnain seuratessa kulkueena. Sisar Seraphine valitteli kaiken aikaa, ensinnä satulaa, joka puristi siitä, mistä ei olisi pitänyt, ja jätti tyhjän välin siihen, missä oli tarvis tukea; sitten hevosen astuntaa; sitten pingottuvaa asuaan — kulkue seisahtui kahdesti järjestämään sitä; sitten hevosen korvia, jotka luimistuivat ilman mitään syytä ja varmasti todistivat sen vauhkoksi; ja sitten sen silmiä, jotka pyörivät pyörimistään ja näyttivät pahanilkisiltä.

"Tällöin aliprioritar, joka oli aikoja sitten väsynyt kävelemään, mutta ei halunnut jäädä jälkeen toisten jatkaessa matkaansa, huudahti, että jos eläimellä on pahanilkiset silmät, silloin sisar Mary Seraphinen oli viipymättä laskeuduttava maahan ja elukka oli talutettava takaisin sen penkin luo, missä prioritar istui katselemassa.

"Tähän Seraphine suostui ilomielin, ja kulkue palasi melkoisesti tyyntyneenä vainion yläpäähän.

"Mutta hilpeyden viritti äkisti uudelleen vanha maallikkosisar Mary Antony, joka kunnianarvoisan äidin lupaan turvautuen halusi itsepintaisesti päästä ratsastamaan.

"Erehtyen tuon iäkkään ruumiin tavattomasta keveydestä alttiit kädet kohottivat hänet tarpeettoman korkealle, ratsun selän yläpuolelle. Ja tällöin Mary Antony levitti säärensä ja putosi satulaan hajareisin!

"Näin hän istui Ikonin selässä lujasti kuin pihdit. Turhaan nunnat koettivat taivuttaa häntä asentoaan muuttamaan. Käskien veli Philipiä, koska 'lordipiispa' nyt istui varmasti satulassa, lähtemään liikkeelle enempää vitkastelematta Antony eukko ratsasti tiehensä voitonriemuisena, ohiajaessaan siunaten nunnia milloin miltäkin puolelta.

"Sellaista ilonpitoa ei oltu koskaan ennen kuultu! Yksinpä aliprioritarkin vaipui penkille saadakseen nauraa liikoja väsymättä. Sisar Seraphinen ärtyisät valitukset olivat unohtuneet.

"Kahdesti ajoi Antony eukko vainion ympäri sormet koholla. Ikon asteli varovaisesti kaula kaarena ja kulkien ikäänkuin hyvinkin olisi tietänyt kantavansa selässään yhdeksänkymmenen vuoden reimaa hilpeyttä.

"No niin, se teki kisapäivän oikein onnistuneeksi. Mutta — paras oli vielä kokematta".

Piispa tarttui hiilihankoon ja kohenteli jälleen tulta. Hänestä tuntui olevan vaikeata esittää sitä, mikä nyt oli kerrottava.