Nyt hän aloitti uudelleen.
"Purppuraloimi ja hopeata tiu'ut —"
Prioritar astui kapean ikkunan ääreen ja katseli ruusunpunaisia pilviä, jotka kiehkuroina koristivat vihertävää taivasta.
"Oi!… Oi!… Oi!…" valitti sisar Mary Seraphine heittelehtien lattialla; "häntä ja harja kuin aaltojen vaahto; lumenkarva-ratsu jo valmiina vartoo!" Prioritar katseli pääskysiä, jotka nopein siivin pyydystivät hyönteisiä iltavalossa.
Niin täydellinen oli äänettömyys, että sisar Mary Seraphine — vaikka olikin kuullut avaimen kiertyvän lukossa — kuvitteli sittenkin olevansa yksinään.
"Purppuraloimi ja hopeata tiu'ut!" hän huudahti rajusti. Sitten hän kohotti päätään kurkistaakseen ja näki priorittaren kookkaan olennon seisovan ikkunan ääressä.
Silmänräpäyksessä sisar Mary Seraphine antoi päänsä painua.
"Häntä ja harja", hän aloitti — sitten rohkeus petti; "aaltojen vaahto" häipyi epäröintiin, ja epäröinti on moisissa tilanteissa turmiollinen.
Tuokion hau makasi aivan hiljaa, voihkien tuskallisesti; sitten hän vavahti äkkiä kiireestä kantaa päähän ja kapsahti pystyyn ikäänkuin kuunnellakseen.
"Wilfred!" hän huudahti; "Wilfred! Tuletko jo pelastamaan minut?"