Piispa katsoi kiinteästi priorittareen ja vastasi tavattoman vakavasti ja pontevasti:
"Tiedän sen, että rikkoessanne hänelle antamanne juhlallisen lupauksen te särjette perin jalon sydämen; ja jättämällä hänen kotinsa autioksi te ette riistä häneltä vain onnea, vaan myöskin hänen uskonsa. Miehet ovat taipuvaiset arvostamaan pyhää uskontoamme, ei sen teoriain mukaan, vaan pitäen silmällä miten se saa meidät menettelemään niihin nähden. Jos te tuomitsette Hugh'n istumaan lietensä ääressä vuodesta toiseen yksinäisenä, lapsettomana miehenä, silloin te karkoitatte Madonnan hänen kodistaan; jos te riistätte häneltä rakkautenne, niin pahoin pelkään, että riistätte häneltä myöskin uskon Jumalan rakkauteen. En sano, että asiain tuleekin olla näin; sanon vain, että sellainen tosiasia meillä on edessämme. Ja muistakaa — jalosukuisen miehen ja naisen kesken, joista kummallakin on puhdas kilpi ja kumpikin uskoo toisen kunnian perikuvaksi, ei rikottu lupaus ole mikään pikkuasia."
"Minä en rikkonut lupaustani", sanoi prioritar, "ennenkuin uskoin Hugh'n rikkoneen omansa. Olin kärsinyt ankaraa sydämen tuskaa ja nöyryytystä kuullessani hänen naineen serkkunsa Alfridan, ennenkuin päätin luopua maailmasta ja lähteä luostariin."
"Mutta Hugh ei nainut serkkuansa eikä ketään muutakaan naista", virkkoi piispa. "Hän pysyi teille uskollisena jokaisessa ajatuksessaan ja teossaan, vielä senkin jälkeen kuin hänkin oli kärsinyt ankaraa sydämen tuskaa sen vuoksi, että teidän oletettiin ruvenneen toisen kosijan puolisoksi."
"Sain kuulla totuuden vasta muutama päivä sitten", sanoi prioritar. "Seitsemän pitkää vuotta luulin Hugh'n pettäneen minut. Seitsemän pitkää vuotta luulin häntä toisen naisen puolisoksi ja opetin itseni unohtamaan jokaisen muiston entisestä hellyydestä."
"Te olitte kumpikin petoksen uhreja", virkkoi piispa. "Te olette molemmat saaneet kokea kovia. Te olette kumpikin toistenne tähden velvolliset korjaamaan, mikä vielä on korjattavissa."
"Seitsemän pyhää vuotta", sanoi prioritar lujasti, "olen ollut Kristuksen morsian."
"Rakastatteko Hugh'ta?" kysyi piispa.
Kammiossa vallitsi äänettömyys.
Prioritar halusi hartaasti osoittautua kuolleeksi kaikelle maalliselle rakkaudelle ja mielihalulle. Mutta joka kerta, kuin hän avasi huulensa vastatakseen, ilmestyi hänen sisäisen näkemyksensä kuvastimeen uusi kuva sulkien ne.