Piispa ei ollut vähääkään yrittänyt estää häntä repimästä asiakirjaa. Kun prioritar heitti sen lattialle tallaten jalallaan palasia, hän loi vain niihin surkuttelevan silmäyksen ja kohotti sitten katseensa takaisin hänen kasvoihinsa, noihin silmiin, joista leimahti häntä vastaan raivoisa suuttumus. Ja hänen omissa silmissään oli katse niin murheellinen, niin syvästi haavoitettu ja silti niin hellän ymmärtäväinen, että se hillitsi ja lauhdutti priorittaren vihaa.
Hänen katseensa vaipui verkalleen noiden rauhallisten kasvojen ylevästä murheellisuudesta rinnan hopearistiin, joka oli koristettu itämaisilla ametisteilla; purppurakaavusta riippuvaan vyölaukkuun; polvilla lepääviin käsiin; sormuksen jalokiveen, josta heleä väri oli häipynyt jättäen sen kalpeaksi ja kirkkaaksi, niin että se kimmelsi kuin iso kyynelkarpalo piispan sormella; hänen kenkiinsä omituisine italialaisine solkineen; sitten lattiata pitkin omaan kiukkuiseen jalkaansa, joka polki siekaleita tuosta kallisarvoisesta asiakirjasta, joka oli niin suurin vaivoin ja kustannuksin hankittu Pyhältä Isältä Roomasta.
Sitten prioritar horjahti äkkiä jäykkyydestään, lamaantui, vaipui epätoivoisesti huudahtaen polvilleen, tarttui molemmin käsin piispaa polvista ja laski otsansa niille.
"Voi", hän nyyhkytti, "mitä olenkaan tehnyt! Ylpeys ja uhkamieli ovat saaneet minut puhumaan pahoin teistä, jalo herra, joka olette aina osoittanut minua kohtaan hienotunteisuutta ja ystävällisyyttä; ja harhautuneen katkeruuden valtaamana olen rikkonut Pyhää Isää vastaan repimällä asiakirjan, jossa on hänen nimikirjoituksensa. Voi minua! Yrittäessäni tehdä oikein minä olenkin menetellyt, surkean väärin; koettaessani karttaa syntiä minä olenkin tehnyt uskomattoman synnin!"
Prioritar itki nojaten päätään käsiinsä, jotka lepäsivät piispan polvilla.
Worcesterin Symon laski kätensä perin hellävaroen tuolle kumartuneelle päälle, ja tällöin hänen silmänsä etsivät jälleen ristillä riippuvaa Kristusta. Prioritar olisi todellakin kummastunut, jos hän olisi kohottanut päänsä ja nähnyt nuo silmät — tähän asti niin älykkäät, tutkivat, ystävälliset tai hilpeyttä vilkkuvat — nyt täynnä mittaamatonta tuskaa. Mutta nyyhkyttäen kasvot kätkettyinä prioritar ajatteli vain omia kärsimyksiään.
Hetken kuluttua piispa puhkesi puhumaan.
"Aikomuksemme ei ollut syrjäyttää teidän omaa harkintaanne tai pakottaa tunteitanne, tyttäreni. Jos asia näyttää teistä sellaiselta, niin vika on yksinomiin minun. Tämä lupakirje on laadittu kokonaan minun ehdotuksieni mukaisesti, Hänen Pyhyytensä on luottanut täydellisesti minuun ja hänelle esittämiini yksityisseikkoihin. Sallikaa minun nyt lukea teille Pyhän Isän yksityinen kirje, jossa ilmoitetaan lisäksi useita tärkeitä ehtoja."
Piispa otti esille Roomasta saamansa kirjeen, kehitti sen auki ja luki sen ääneen varsin hitaasti, jotta jokainen tavu ennättäisi tehota.
Kun priorittaren korvaan osuivat nuo armolliset ja ystävälliset sanat, jotka käskivät karttamaan kaikkea sopimatonta painostusta ja vaativat jättämään yksinomaan hänen itsensä ratkaistavaksi, halusiko hän luopua toimestaan ja käyttää hyväkseen vapautusta valastaan, silloin hänen teki mieli nöyrtyä tomuun ajatellessaan omaa kiihkeyttään ja vihaisten sanojensa tekemää vääryyttä.