"Herra piispa", sanoi prioritar, "te olette perin ystävällinen minulle kuten aina ennenkin. Pelkään kuitenkin, että olette ollut liian leppeä oman mielenrauhani vuoksi. Kun on vihapäissään tuhonnut Hänen Pyhyytensä kirjelmän —"
"Ei, tyttäreni", sanoi piispa. "Hänen Pyhyytensä kirjelmä, joka on laadittu pergamentille ja josta riippuu Vatikaanin iso sinetti, on varmassa tallessa kallisarvoisimpien asiakirjaini joukossa. Te olette vain tuhonnut tunnin huolellisen työn tuloksen. Nousin tänä aamuna varhain laatiakseni tämän jäljennöksen. En olisi sallinut teidän repiä sitä, ellei kirjoitus olisi ollut omaani. Mutta koetin parastani, jotta saisin kirjoitustyylin aivan samanlaiseksi kuin Roomassa käytetty on; ja te saatte menetellä samaten jäljentäessänne."
Piispa kääntyi ja polvistui tuokioksi rukoilemaan Madonnan eteen. Hän ei voinut selittää syytä, mutta hänestä tuntui siltä, että ainoa toivo Hugh'n asiassa liittyi juuri siihen paikkaan.
Rohkaisevalta ei kuitenkaan tuntunut, että hänen kohottaessaan vakavana ja levottomana katseensa Pyhä Neitsyt hymyili ja suloinen Pienokainen näytti hilpeältä.
Nousten piispa kääntyi tavattoman tuikeana priorittaren puoleen.
"Muistakaa", hän virkkoi, "että Hugh ratsastaa pois huomisiltana; ratsastaa pois milloinkaan palaamatta."
Priorittaren luja katse ei antanut perään.
"Hänen olisi pitänyt ratsastaa pois viisi päivää sitten, herra piispa. Hän oli saanut vastaukseni, ja minä pyysin häntä lähtemään. Viipymällä hän on vain pitkittänyt jännitystään ja minun tuskaani."
"Niin", sanoi piispa, verkkaan, "hänen olisi pitänyt ratsastaa pois; tai vieläkin parempi olisi ollut, ettei hän olisi koskaan lähtenytkään tavoittamaan hyödyttömiä."
Hän kulki ovea kohti.