Prioritar mietti tätä.
"Jos kerran sydämestäsi halusit joutua naimisiin serkkusi kanssa, lapseni, minkä vuoksi siis teit nunnalupauksen ja luopuen kaikista maailman ja lihan himoista liityit meidän pyhään järjestöömme?"
"Minä en halunnut sydämestäni joutua naimisiin serkkuni kanssa!" huudahti sisar Seraphine ärtyisästi. "Minä olin kyllästynyt Wilfrediin. Olin kyllästynyt kaikkeen! Tahdoin tehdä nunnalupauksen. Tahdoin päästä luostariin. Se oli kaikkein paras keino rangaista muutamia ihmisiä ja hämmästyttää toisia. Mutta Wilfred sanoi, että määrähetken tullessa hän saapuisi ryöstämään minut vapaaksi."
"Ja — kun sitten määrähetki tuli?"
"Hän ei ollutkaan saapuvilla. En ole nähnyt häntä sen koommin."
Prioritar kääntyi katselemaan ulkonemaikkunasta. Hän näytti huolellisesti harkitsevan, mitä oli sanottava.
Puhjetessaan viimein puhumaan hän piti katseensa kiintyneenä puunlatvoihin, jotka huojuivat luostarinmuurin toisella puolella.
"Sisar Seraphine", hän sanoi, "moni uskonnollisen elämän omaksunut tietää, kuinka vaikeata on suoriutua sellaisesta elämyksestä, minkä sinä olet nyt kokenut. Mutta yleensä he kilvoittelevat kiusausta vastaan ja voittavat sen oman sydämensä salaisuudessa, oman kammion hiljaisuudessa.
"Siitä elämästä, jota vietimme, ennenkuin paremman osan valiten luovuimme maailmasta, kummittelee mielessämme toisinaan muistoja, kevytmielisen suloisia. Sellaiset muistot eivät voi muuttaa asemaamme, johon valamme ikiajoiksi sitoo meidät mutta ne voivat, herättää meissä turhia mielitekoja tai maailmallisia haluja. Juuri sen vuoksi ne ovat synnillisiä.
"Auttaakseni sinua tässä vaarassa minä annan sinulle nyt kaksi rukousta; jotka sinun on painettava muistiisi ja toistettava aina tarpeen tullen. Ensimmäinen on messukirjassa."