"Mary Antony!" huudahti piispa, ja hänen äänessään tuntui mitä merkillisin sekoitus hämmästystä, mielen huojennusta ja epäuskoisuutta. "Mutta taivaan nimessä, hyvä veli, miksi olisi vanha maallikkosisar poistunut luostarista?"
"Sanotaan, että hän on lähtenyt kaupunkiin etsimään teitä, jalo herra; mutta hän ei ole saapunut palatsiin."
"Entä onko mitään muita huhuja, Philip?"
"Ei, jalo herra; paitsi että prioritar on hyvin levoton vanhan nunnan takia ja on käskenyt tukkia maanalaisen tien tuomiokirkon kryptaan, vaikka portinvartiatar tunnustaa päästäneensä sisar Mary Antonyn ulos portista."
"Pelkkää huhua taaskin", sanoi piispa, "ja vailla totuuden siruakaan, sen minä takaan. Sano, kunnon Philip, kaikille tahoille, että se ei pidä paikkaansa, ja ilmoita minun lausuneen, että kunnianarvoisa äiti varmasti ei ole käskenyt tukkia kryptan tietä. Toivoisin saavani käsiini näiden typerien juorujen alkuunpanijan."
Piispa puhui näennäisesti vihastuneena, mutta sydämessään tunsi hän suurta huojennusta. Ehtisikö hän kuitenkin ojentamaan kätensä pelastaakseen kallisarvoisen maljakon.
Piispa laskeutui hevosen selästä luostarin portin ulkopuolella. Hän silitteli kädellään Shulamiten päätä ja puheli lempeästi sen korvaan.
Sitten sanoi hän: "Vie se kotiin ja pidä siitä parasta huolta. Sen kunnon sydän on tehnyt ihmeitä tänään. Meidän asiamme on pitää huolta, ettei sen ruumis siitä kärsi. Kas tässä, ota ohjakset ja mene."
* * * * *
Mary Mark katsahti ristikosta ulos kuullessaan portille koputettavan. Hänen suunsa rävähti selälleen, kun hän näki herra piispan jalkaisin seisovan ulkopuolella.