"Palattuamme eilisiltana ehtoomessusta lähetti kunnianarvoisa äiti Mary Antonyn kautta sanan, että hän taas aikoi viettää yönsä rukoillen ja valvoen eikä tulisi olemaan läsnä illallisella ja ettei häntä missään tapauksessa saisi häiritä. Mary Antony toi sanan keittiöön käskien nuorempia maallikkosisaria valmistamaan illallisen ilman häntä ja sanoen, ettei hän piitannut siitä, mitenkä kehnosti se valmistettiin, kun kerran kunnianarvoisa äiti ei tulisi sitä nauttimaan."
Alaprioritar pysähtyi hengähtääkseen ja antaakseen toisille nunnille tilaisuutta huudahduksin ilmaista paheksumistaan Mary Antonyn käytöksen johdosta. Mutta piispan heissä herättämä pelonsekainen kunnioitus ja todellinen levottomuus, jota he tunsivat vanhan maallikkosisaren takia, sai heidät pysymään vaiti.
Piispa siveli poskiansa, pidellen suupielensä lujasti alallaan peukalonsa ja etusormensa avulla. Vanha Antony oli ylen hullunkurinen sanoessaan nämä sanat itse, mutta vielä hullunkurisemmilta tuntuivat hänen huomautuksensa alapriorittaren toistamina.
"Tuo vanha elukka ", jatkoi alaprioritar luoden epäluuloisen silmäyksen piispan käteen, "lähti sitten ulkoportille ja kertoi portinvartiattarelle, että hän oli saanut teiltä itseltänne, kunnianarvoisa isä, määräyksen ilmoittaa teille, kun kunnianarvoisa äiti taas aikoisi viettää yönsä valvoen ja paastoten, koska te ja hän — te ja hän tosiaankin — muka olette levottomia kunnianarvoisan äidin alituisen paastoamisen ja liiaksi pitkitetyn valvonnan takia. Velvollisuutensa mukaisesti Mary Mark kieltäytyi päästämästä vanhaa —"
"Maallikkosisarta", huomautti piispa ankarasti.
Alaprioritar veti henkeänsä; sitten hän teki syvän kumarruksen — "vanhaa maallikkosisarta luostarista ulos. Mutta silloin sisar Antony lähetti Mary Markin tuomaan kunnianarvoisan äidin sanaa minulle ja lupaamalla hänelle jonkun lahjan teiltä, jalo herra, hän houkutteli Mary Markin antamaan avaimen hänelle. Portinvartiattaren palatessa oli Mary Antony mennyt, suuri portinpuolisko oli raollaan ja avain reiässä. Senjälkeen ei häntä ole nähty. Onko hän tullut palatsiin ja puhutellut teitä, jalo herra? Onko hän nyt turvassa palatsissa?"
"Ei", sanoi piispa vakavasti. "Sisar Mary Antonya ei ole ensinkään nähty palatsissa."
"Voi surkeutta!" huudahti sisar Abigail; "hän on varmaankin menehtynyt tielle! Hän oli liian vanha jaksaakseen kulkea kaupunkiin saakka."
"Hiljaa, tyttö!" käski alaprioritar. "Sinun huomautuksesi ja voivotuksesi eivät kuulu asiaan, vaan ainoastaan vihastuttavat herra piispaa."
Mikään ei saattanut olla vähemmän vihastuneen näköistä kuin piispan hyväntahtoiset kasvot. Mutta hän oli lausunut ankaran sanan alapriorittarelle, jonka vuoksi tämä koetti puhdistautua käyttämällä ensimäistä sopivaa tilaisuutta syyttääkseen piispaa aiheettomasta äkeydestä.