"Minä kuuntelen", vastasi Mora. "Vaimoni — niin kokonainen, niin täydellinen on rakkauteni sinua kohtaan, etten minä tietoisesti tahdo riistää sinulta mitään. Niin syvä on rakkauteni, että minä mieluummin soisin sinun tietävän ja antavan anteeksi jonkun minun rikkomukseni tai syntini kuin että sinä ajattelet minut hituistakaan paremmaksi kuin mitä minä olen."
Hän vaikeni.
Hänen silmänsä olivat hellät ja surkuttelevat. Usein oli Mora kärsivällisin sydämin kuunnellut polvistuneiden nunnien ikävystyttäviä, sairaloisia, itsekeskeisiä tunnustuksia, samalla kun nämä arin silmin odottivat merkkiä, saadakseen tarttua hänen viittansa liepeeseen ja painaa se huulilleen, osoitukseksi, että he olivat saaneet anteeksi.
Mutta hänellä ei ollut mitään kokemusta miesten synneistä. Mitä oli "loistavalla ritarilla" sydämellään, sellaista joka nyt piti hänelle kerrottaman, tässä päivänpaisteisessa lehtimajassa, heidän hääpäivänsä aamuna?
Moran sydän sykki tuskallisesti. Ah, se oli vielä nunnan sydän. Se ei tahtonut olla käskynalaisena. Pitikö hänen nyt kuulla synkkää turmelusta ja häpeää, jota hän ei edes kokonaan tajuaisi?
Oi luostarin rauhaa! Oi hänen hiljaisen kammionsa suojaavaa puhtautta!
Mutta Hugh'n silmät, jotka yhä olivat tähdätyt häneen, olivat kirkkaat ja pelottomat.
"Minä kuuntelen", sanoi Mora.
"Vähän aikaa sitten sain minä kuulla ihmeellisen kertomuksen erään miehen suuresta rakkaudesta sinua kohtaan — miehen, joka jalompana kuin minä hillitsi kaikki itsekkäät pyyteensä; rakkaudesta, joka oli suurempi kuin minun, koska se kaikessa asetti sinun onnesi etusijaan. Kuullessani tämän kertomuksen minä petin sekä itseni että sinut, sillä minä sanoin: 'Minä rukoilen Luojaa, ettei Mora, jos hän tulee vaimokseni, koskaan saisi tietää, että hän kerran voitti minua niin paljon paremman miehen rakkauden! Mutta kun minä otin kätesi omaani ja kun piispa, laskien omansa kummallekin puolelle, antoi sinut vaimokseni, tunsin, etten saisi mitään rauhaa, jos minä arkailisin uskoa sinulle tätä tietoa senvuoksi, että mies, joka sinua rakasti, oli parempi kuin hän, joka Luojan ja pyhän Neitsyen armosta on voittanut sinut."
Ritarin näin puhuessa sai ihmetys häneen kiinnitetyt harmaat silmät laajenemaan; lempeä sääli loisti niistä, mutta silmäkulmissa oli pieni ryppy, jonka piispa heti olisi havainnut lähenevän hilpeyden oireeksi.