Tällainenko oli siis esimerkki, jonka hän sai miesten tuntemattomista synneistä? Se totisesti ei herättänyt vähintäkään pahennusta edes nunnan sydämessä. Mutta mikä kumma kertomus olikaan päässyt tämän rakkaan ja uskollisen ritarin kuuluviin? Mora kumartui vähän lähemmäksi Hugh'ta ja puhui äänellä, joka oli kuin soittoa hänen sydämelleen.
"Rakas ritarini", sanoi hän. "Mikään kertomus jonkun miehen rakkaudesta minua kohtaan ei saata olla tosi. Kuitenkin minä olen iloinen siitä, että sinä luullen sen todeksi ja huolimatta siitä, mitä sinä senjohdosta ensin tunsit, nyt aivan peittelemättä kerrot minulle asian, joten torjut luotasi kaiken väärän ja samalla annat minulle tilaisuuden sanoa sinulle, ettei kukaan jalompi kuin tämä uskollinen ritarini ole saattanut rakastaa minua, sillä lukuunottamatta muutamia hovipoikia, jotka enimmäkseen olivat houkkia, ja Carnforthin Humphrya, josta kernaasti puhun mahdollisimman vähän, ei kukaan muu mies ole minua rakastanut."
Ystävällisemmin kuin koskaan ennen katseli Mora häntä ja nojautui pöydän yli häntä vastaan.
Ojentamalla käsivartensa olisi Hugh voinut ottaa hänen armaat kasvonsa käsiensä väliin.
Moran silmät olivat hilpeät. Hänen huulensa hymyilivät.
Suuresti oli ritari kiusauksessa myöntämään että paitsi häntä itseään ja Carnforthin Humphrya, josta oli paras puhua mahdollisimman vähän, sekä hovin houkkioita kukaan muu ei ollut häntä rakastanut. Mutta hän tunsi sydämessään, että heidän välillään aina tulisi olemaan se tosiseikka, että isä Gervaise oli rakastanut häntä ja jalosti luopunut tämän rakkauden pyyteestä. Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ollut pettää piispaa; mutta Moran oma selitys, joka selvästi osoitti, miten vaikea hänen olisi aavistaa, että piispa oli sama henkilö kuin hänen oletettu serkkunsa, oli ritarin mielestä omansa poistamaan salaamisen ainoan syyn. Mieluummin pani hän nyt alttiiksi kaiken kuin saattoi vaaraan tulevaisuuden rauhan.
Tahdonponnistus teki hänen äänensä melkein ankaraksi, kun hän sanoi: "Tämä kertomus oli tosi."
Mora väistyi taapäin, katseli häneen vakavin silmin ja yhteenliitetyin käsin.
"Kerro se minulle", sanoi hän, "että saan arvostella sen totuutta."
"Monta vuotta sitten, Mora, kun sinä olit kuningattaren nuori hovinainen, rakasti sinua syvästi mies, joka tiesi, ettei hän koskaan voisi pyytää sinua omakseen. Näin ollen ja kun hänen luonteensa oli niin jalo ja hänen rakkautensa niin epäitsekäs, ettei hän saattanut suoda itselleen iloa nähdä sinua eikä nauttia ystävyydestäsi, jottei hänen voimakas rakkautensa ilmaisemattomanakin yllyttäisi sinun sydäntäsi vastatunteeseen, joka estäisi sinua vapaasti antautumasta, kun joku mies, joka saattaisi tarjota kaiken, koettaisi voittaa sinut, — senvuoksi, Mora, hän jätti hovin, jätti koko maan. Hän lähti vieraille maille. Hän ei ajatellut itseään. Hän tahtoi sinun saavan sen täyden onnen, jonka vain aviorakkaus antaa. Hän pelkäsi olevansa sen esteenä. Ja siksi hän poistui."