Virkeänä, päättäväisenä, väsymyksen merkistä kokonaan vapautuneena palasi piispa kirjastoon, laski kiven kirjoituspöydälle ja istuutui kirjoittamaan kirjettä. Hän oli suunnitellut sanansa valmiiksi eikä hän kertaakaan pysähtynyt eikä epäröinyt yhdenkään sanan johdosta.
Viime sanoja kirjoittaessaan hän kohotti vasemman kätensä ja vetäisi hopeakellon nauhaa.
Kun palvelija astui huoneeseen, puhutteli piispa häntä nostamatta katsettaan pöydästä.
"Pyydä veli Philipiä tulemaan tänne viivyttelemättä."
Kun piispa sinetöityään kirjeensä laski kynän kädestään ja kohotti katseensa, seisoi veli Philip hänen edessään.
"Philip", sanoi piispa, "valitse luotettava lähetti hevosmiesten joukosta, joku, jolla on järkeä yhtä paljon kuin lihaksia; anna hänelle hyvä ratsu, varusta hänet kaikella mitä hän suinkin tarvitsee kuuden päivän matkaa varten. Toimita hänet minun luokseni niin pian kuin hän on valmis lähtemään. Hänen on vietävä hyvin tärkeä kirje sir Hugh d'Argentille; ja kun minä tiedän vain ritarin matkatien ja pysähdyspaikat hänen retkellään kohti pohjoista, mutta en hänen lähtöhetkeään, joka on saattanut sattua eiliseksi tai lykkäytyä huomiseksi, täytyy lähetin ratsastaa ensin Warwickiin, ja jos ritari on poistunut sieltä, tulee hänen seurata edellisen jälkiä, kunnes hän tapaa hänet."
"Herra piispa", sanoi veli Philip, "aurinko laskee ja päivänvalo sammuu. Lähetti ei nyt enää voi ehtiä Warwickiin ennenkuin myöhään yöllä. Eikö olisi parempi varustaa kaikki valmiiksi ja antaa hänen lähteä päivän koitteessa. Hän voisi silloin saapua perille aikaisin päivällä ja voisi pian tavata kunnioitettavan ritarin, joka ratsastaessaan rouvansa kanssa kulkee lyhyin päivämatkoin."
"Ei", vastasi piispa, "asia ei salli mitään lykkäystä. Varusta lähetti niin hyvin, että hän selviää kaikista vaaroista. Hänen pitää lähteä puolen tunnin kuluttua."
Veli Philip kumarsi syvään ja poistui.
Piispa kumartui taas pöydän yli ja luki, mitä hän oli kirjoittanut. Alkutervehdyksiä hän vain vilkaisi, mutta tutki huolellisesti seuraavan.