Ja kohta kajahtelivat hevosen kaviot kivityksellä.
Mora vapisi kiireestä kantapäähän, mutta hän astui akkunan ääreen, mistä näkyi pihalle.
Mark sulki juuri porttia. Zachary nousi mahtipontisena ylös portaita.
Hugh, hänen miehensä — Hugh, jonka uskollisuus kävi yli kaiken odotuksen — tuo rakas Hopeisen Kilven ritari — oli ratsastanut pois, yksin, kotiin, jonne hän niin palavasti oli halunnut viedä Moransa — yksin, ja hänen rakkautensa oli toivoton, sydämensä tyydyttämätön, mutta kunniansa tahraton.
Kääntyen pois akkunasta otti Mora nunnapukunsa ja ristinsä ja astui makuuhuoneeseensa, jossa hänellä nyt oli yksinäisyydessään ratkaistavana vaikea toinen kysymyksensä.
LVI luku
TOSI NÄKY.
Makuuhuoneeseensa meni Mora — hän, joka oli ollut Valkoisten sisarten prioritar — kantaen käsivarsillaan järjestönsä täyttä asua ja kädessään jalokivillä koristettua virkaristiänsä. Hän meni sinne odottaen saavansa viettää tuntikausia epäilyksissä ja rukouksissa ja kyselyissä pyhän Neitsyen alttarin edessä. Mutta samassa kun hän työnsi oven auki ja astui päivänpaisteiseen huoneeseensa, leimahti hänessä jo kynnyksellä sisäinen valo. Hänestä tuntui, että kaikki kysymykset jo olivat saaneet vastauksensa; hänen toinen pulmansa oli selvitetty, kun ensimäinen vielä oli täysin epävarma.
Hän oli sanonut, että hänen täytyi saada jumalallinen näky. Mutta olihan hän tänään saanut kaksinkertaisen näyn, sekä jumalallisen että inhimillisen; jumalallinen oli sanomattomassa hellyyden ja ymmärtämyksen hahmossa yhtynyt inhimilliseen; inhimillinen oli puhtaan rakkauden ja tahrattoman kunnian varassa osoittanut itseuhrausta, joka kohotti sen jumalalliseksi.
Yksinäisessä vuorikappelissa oli Mora nähnyt Herransa. Mutta ei pienokaisena, jota enkelit varjostivat, jota Idän paimenet palvoivat, hyvät kuninkaat kunnioittivat, joka istui äitinsä polvella, viisassilmäisenä ja jumalankaltaisena, ojennellen kaikkivaltiaita lapsenkäsiään kohti palvontaa, joka hänelle oli tuleva, ottaen kaikkitietäväisyydessään vastaan kullan, suitsutuksen ja myrhan, jotka ilmaisivat hänen asemansa. Eikä myöskään jumalallisena Vapahtajana, joka oli avuttomana naulittu häpeän ristiin, joka kuoli, jotta maailma saisi elää. Nämä olivat olleet hänen luostarivuosiensa näkyjä.