"Ja jospa minä huomaan, etten voikaan palata, Hugh? Jos minä päätän jäädä?"
Hugh käännähti ympäri ja katsoi Moraan.
"Mora, onko jotain toivoa? Piispa sanoi, ettei sellaista ollut yhtään?"
"Hugh", vastasi Mora hitaasti, kovin vakavasti puhuen, "eikö minun pidä saada tosi näkyä, joka opastaisi minua tässä pulmassani?"
"Pyhä Neitsyt sen suokoon", sanoi Hugh. "Jos sinä päätät jäädä, riittää yksi sana tuomaan minut takaisin. Ellet, Mora — on tämä meidän lopullinen eromme."
Hugh astui askelen eteenpäin.
Mora peitti kasvot kädellään. Silmänräpäyksessä olisivat Hugh'n käsivarret saattaneet kiertyä hänen ympärilleen. Hän ei enää olisi voinut kestää kolmatta jäähyväissuudelmaa. Hän ei vielä ollut selvittänyt itselleen toista kysymystään. Mutta — oli näky mikä tahansa — jos Hugh nyt koskisi häneen, niin hän antautuisi.
"Mene!" kuiskasi hän. "Sääli minua ja mene! Nunnan sydän on kärsivä tämänkin. Mutta minä pyydän sinua säälimään naisen sydäntä!"
Mora kuuli ritarin nyyhkytyksen, kun hän polvistui, ja vei Moran hameen liepeen huulilleen.
Sitten kuuli Mora hänen astuvan ovelle.