Samalla tavalla olivat he katselleet hänen hädän hetkenään, jolloin hän oli purkanut ilmoille epätoivonsa, että oli kahdesti petetty.
Apua ei ollut saapunut, ennenkuin hän käänsi silmänsä ylös kukkuloille päin.
Mora kääntyi pois alttarista, astui nopeasti avoimen akkunan ääreen ja katsoi yli vihreiden puunlatvojen, niiden takaa kuultavaan taivaan sineen, missä kiireisiä valkeita pilviä vaelsi.
Hän joka nyt oli oppinut "katsomaan näkymättömiä", ei saanut apua tuijottamalla veistettyihin kuviin.
Hän saattoi elävämmin ja tehokkaammin kohdistaa ajatuksensa pyhään Neitsyeeseen, katselemalla noiden ohuiden pilvien pehmeää valkeutta tai seuraamalla vuorilintujen lentoa, joiden siivet välkkyivät päivänpaisteessa.
Minkä ainoan käskyn olikaan Herramme pyhä äiti ihmisille antanut? "Mitä ikinä hän teille sanoo, se tehkää." Ja mikä oli ollut Vapahtajan viime kehoitus maan päälle jäävälle kirkolleen? "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa iloista sanomaa kaikille… Ja minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka."
Mora ei voinut olla tajuamatta, että hän itse oli tullut omaan maailmaansa tuoden molemminpuolisen rakkauden ja kodin iloista sanomaa
Lupauksensa mukaan oli ylösnoussut Kristus astuva hänen vieressään "loppuun saakka"
Morasta tuntui, että jos hän nyt palaisi luostarikammioonsa naulitsisi hän nämä pyhät jalat ristinpuuhun uudelleen. Tukahduttamalla tämän uuden elämän itsessään hän ainaiseksi kadottaisi elävän kumppanuuden tunnon, hänelle jäisi vain ristinpuun uskonto Luostarielämään se kenties riitti. Mutta tämä rikkaampi elämä vaati rikkaampaa taivaan armoa.
Apostolin suuri käsky soi hänelle äänekkäästi muististaan: "Ja kun olette vastaanottaneet Jesuksen Kristuksen meidän Herramme, niin menkää Hänen nimeensä."