Sitten ritari kohotti katseensa jälleen tuohon ankaraan, kylmään muotoon. Mutta hän vaikeni yhä edelleen.
Lopulta prioritar puhkesi puhumaan.
"Sinäkö siis oletkin täällä", hän virkkoi.
"Niin", sanoi ritari, "minä."
Suuttuneena omaan sydän parkaansa, se kun alkoi väristä tuon äänen kuullessaan, prioritar puhui vihaisesti.
"Kuinka sinä rohkenit tunkeutua tähän pyhään luostariin?"
Ritari hymyili. "En ole vielä tavannut sellaista, mitä en rohkenisi tehdä."
"Miksi et ole vaimosi luona?" tiedusti prioritar; ja hänen äänensä sai hirvittävän jyrkän sävyn.
"Minä olen vaimoni luona", vastasi ritari. "Ainoa vaimo, jota konsanaan olen pyytänyt, ainoa nainen, jonka konsanaan nain, on täällä."
"Raukka!" huudahti prioritar kalpeana vihasta. "Petturi!" Hän ojentui eteenpäin puristaen käsillään jalopeurain päitä. "Valehtelija! Sinä olet nainut serkkusi Alfridan vajaan vuoden kuluttua siitä, kuin lähdit minun luotani."