Prioritar nousi ja asettui hänen eteensä.
"En voi tulla", hän virkkoi. "Mitä toisille olen opettanut, se minun on itsekin tehtävä. Hugh, minä olen kuollut maailmalle; ja jos olen kuollut maailmalle, kuinka voisin elää sinulle? Jos olisin todellisuudessa kuollut ja haudattu, silloin et olisi käynyt alas hautakammioon murtamaan lepopaikkaani voidaksesi nähdä kasvoni, tarttua kylmään käteeni ja vuodattaa kuuroihin korviin tarinaa lemmestä. Mutta juuri niin sinä olet nyt menetellyt salajuonta käyttäen. Sinä tulet kuolleen naisen luokse sanoen: 'Rakasta minua ja rupea vaimokseni.' Hänen on pakko tällöin vastata: 'Kuinka voisin minä, joka olen maailmalle kuollut, elää siinä vast'edes?' Ota itsellesi vaimo elävien keskuudesta, Hugh. Älä tule tavoittelemaan morsianta vainajien joukosta."
"Herran Äiti!" huudahti ritari, "onko tämä uskontoa?"
Hän kääntyi ikkunaan päin, sitten ovelle. "Kuinka voin poistua täältä?"
Hänen äänensä tukahdutettu kammo tunkeutui jäätävänä sen naisen sieluun, jota hän puhutteli. Tämä oli lopultakin saanut hänet ymmärtämään.
"Minun on toimitettava sinut täältä kenenkään näkemättä," sanoi prioritar "En uskalla päästää sinua ulos luostarin portista. Pahoin pelkään, että sinun on palattava samaa tietä, jota tulitkin; et myöskään voi lähteä yksin. Meillä on avain avataksemme oven, joka johtaa meidän käytävästämme tuomiokirkon kryptaan. Minä lähetän nyt kaikki nunnat refektorioon. Sitten minun on itse saatettava sinut kryptaan."
"Enkö voi lähteä yksin", tiedusti ritari jyrkästi, "ja palauttaa avainta sanansaattajan kera?"
"Et", vastasi prioritar, "en uskalla panna mitään alttiiksi. Huhut ovat niin kerkeät leviämään. Huomenna tämän omituisen hetken on oltava unelma, jota ainoastaan me kaksi uneksimme. Sillä välin kuin käyn järjestämässä tien turvalliseksi, pue sinä taasen yllesi kaapu ja hilkka. Kun palaan ja viittaan, niin seuraa minua hiljaa."
Prioritar astui ulos sulkien oven jälkeensä.
XIII luku