Lujasti sulkeutuivat tämän sormet tuon ojennetun käden ympäri, mutta hän ei siirtynyt lähemmäksi.
Mutta kun he lepäsivät siinä polvillaan käsi kädessä, tuntui ritarin sykkivä elämä virtaavan priorittaren ruumiiseen, tuhoten yhdessä ainoassa hurjassa, suloisessa tuokiossa kautta vuosien kestäneen paaston ja valvonnan saavutukset.
"Oi, Hugh", huudahti prioritar äkkiä, "säästä minua! Sääli minua! Älä houkuttele minua!"
Irrottaen ritarista kätensä hän painoi molempia käsiään rintaansa vasten.
Ritari nousi ja seisoi hänen vieressään.
"Mora", hän sanoi, ja hänen äänessään oli uusi sävy, alakuloisuutta ja juhlallisuutta ilmaiseva; "olkoon minusta kaukana ruveta sinua houkuttelemaan. Tahdon vain vielä kerran pyytää sinua Pyhän Neitsyen ja Pyhän Lapsen edessä, ja sen tehtyäni en virka enempää.
"Minä pyydän sinua lähtemään tästä paikasta, johon et olisi koskaan tullut, jos olisit tietänyt, että lemmittysi kuului sinulle ja tarvitsi sinua. Pyydän sinua pitämään minulle antamasi lupauksen ja rupeamaan vaimokseni. Jos kieltäydyt, silloin lähden ikiajoiksi. Jätän sinut tänne polvistumaan rauhassa päivin tai öin madonnan alttarin ääreen. Mutta — pyydän sinua muistamaan päivin ja öin, että sen vuoksi, mitä sinä olet tehnyt, ei minun kodissani voi olla mitään madonnaa. Ei yksikään nainen ole koskaan istuva minun lieteni ääressä pitäen pienokaista sylissään.
"Sinä jätät minut ristinpuulle murtunein sydämin, lemmessäni pettyneenä; jalat ja kädet naulattuina julmien olosuhteiden puuhun; kylki kavalluksen peitsen puhkaisemana — yksinäisyyteen, hyljätyksi. Mutta sinä riistät minulta kaiken parhaimman, sekä elämässä että uskonnossa; kaiken mikä kertoo lemmestä, ilosta, vastaisten vuosien toiveista.
"Oi, rakkaani, punnitse tarkoin! Maailmassa on niin paljo sellaisia, jotka todellisesti kutsuttuina palvelevat Taivasta luostareissa. Minua varten koko maailmassa on vain yksi nainen. Taivaan silmissä ei mikään erota meitä. Nyt on välillämme luostarin muurit — mutta ne ovat ihmisten rakentamia, ei Jumalan. Naimattomuusvalaa ei keksitty erottamaan lempiviä sydämiä. Mora?… Tule!"
* * * * *