"No niin", vastasi ritari, "sitä en tekisi. En hylkäisi sitä, jonka olen nainut. Mutta —"
"Hugh", jatkoi prioritar, "kun luulin sinut uskottomaksi, niin tein pyhän lupauksen, joka liitti minut Taivaan morsiameksi. Kuinka voisin hyljätä taivaallisen Ylkäni rakkaudesta ainoatakaan miestä kohtaan tässä maailmassa?"
"Mutta minä olen sinun sulhasesi", väitti ritari, "joka on palannut sinua vaatimaan; se mies, jolle sinä virkoit jäähyväisiksi: 'Lienen neito tai vaimo niin kuulun vain sinulle; sinulle enkä kenellekään toiselle, kuulun ikuisesti.' Ah, se nostaa veren lämpimänä poskillesi! Oi, sydämeni elämä, jos se oli totta silloin, niin se on totta vieläkin! Jumala ei ole ihminen kavaltaakseen tai ryöstääkseen toiselta hänen morsiamensa. Jos olisin nainut toisen naisen niin olisin tehnyt sen vilpittömästi luullen sinut toisen miehen vaimoksi. Mutta kaikkina näinä vuosina, kun meitä molempia petettiin. Hän, joka tietää kaiken, on tuntenut totuuden. Hän tiesi sinut minun kihlatuksi morsiamekseni. Hän kuuli sinun sanovan muurilla, kun viimeistä kertaa seisoimme yhdessä: 'Jumala tietää, että kuulun kokonaan sinulle.' Hän tiesi, että silloinkin, kun luulin sinut menettäneeni elin kuitenkin uskollisena lempemme puhtaalle muistolle. Sinä päivänä, jolloin sinä teit nunnavalasi, Hän tiesi, että minä olin vapaa ja sinä sen vuoksi yhä edelleen minuun sidottu. Onko ihmisen ryöstettävä Jumalalta? Ah, sen hän voi tehdä. Mutta onko Jumalan ryöstettävä ihmiseltä? Ei, ei konsanaan!"
Prioritar värisi, horjui; sitten hän pakeni Neitsyen alttarin turviin polvistuen kädet ojolla.
"Pyhä Jumalan Äiti", hän nyyhkytti, "opeta hänet tajuamaan, etten saa tehdä sitä! Osoita hänelle, etten voi rikkoa valaani. Auta hänet ymmärtämään, etten sitä tekisikään, vaikka voisinkin."
Ritari seurasi ja polvistui viereen. Hänen ylpeä päänsä painui, hänen äänensä murtui liikutuksesta.
"Pyhä Neitsyt", hän puhui. "Sinä, joka asuit maallisessa kodissa Natsaretissa, auta tätä naistani ymmärtämään, että jos hän rikkoo minulle antamansa lupauksen pysyen loitolla minusta nyt, kun olen saapunut häntä omakseni vaatimaan, niin hän lähettää minut luotaan tyhjään elämään, lieden ääreen, jonka luona ei yksikään nainen ole istuva, kotiin, joka on ainiaan pysyvä autiona."
Yhdessä he olivat polvillaan Äidin ja Lapsen leppeän kuvan edessä; yhdessä ja kuitenkin toisistaan erillään, sillä uskollisena lupaukselleen ritari varoi koskettamasta edes hunnun laskostakaan.
Tumma ja vaalea muoto kohoutuivat rinnakkain, kun he polvillaan anoivat madonnalta apua. Niin liikkumattomina he makasivat siinä tuokion, että olisivat voineet olla hienosti muovailtuja kuvapatsaita, toinen pronssia, toinen marmoria.
Sitten prioritar ojensi äkillisellä liikkeellä oikean kätensä ja tarttui vierustoveriaan vasemmasta.