III luku
PRIORITAR SAAPUU.
Avain kiertyi verkalleen maanalaisen käytävän tammioven lukossa.
Vanha maallikkosisar sieppasi laukkunsa ja otti siitä esille hernepussin.
Alhaalla työntyi raskas ovi auki saranoillaan.
Mary Antony vaipui polvilleen portaikon oikealle laidalle kädet skapularion alle kätkeytyneinä, silmät nöyrän kunnioittavasti auringonpaisteen valaisemiin lattiakiviin kiintyneinä ja umpimähkään säkeitä psalttarista mutisten.
Pehmeästi astuvien jalkain tahdikas ääni läheni lähenemistään, muuttuen hiukan laahustavaksi vaeltajain ennättäessä portaikkoon ja alkaessa nousta peninkulman pituisesta pimeydestä ylös päivänvaloon.
Ensimmäisenä ilmaantui nuori maallikkosisar lyhtyä kantaen. Nousten joutuisasti portaikkoa hän sammutti liekin, joka oli kalvennut päivänvalossa, sijoitti lyhdyn muurin syvennykseen ja vaipuen polvilleen vastapäätä vanhaa Mary Antonya yritti yhtyä tämän hurskaaseen mutinaan.
" Adhæsit pavimento anima mea ", lausui Mary Antony. "Minkä vuoksi ovat hurskaat sisaret tänään niin myöhäisiä?"
"Eräs alkoi itkeä pimeässä", yhtyi nuori maallikkosisar hymisemään, "ja silloin äiti alaprioritar käski kaikkien pysähtyä, sillä välin kuin hän itse lähti, pitäen lyhtyäni korkealla, tutkimaan, kuka oli puhjennut nyyhkyttämään. Kun ei kenessäkään näkynyt kyynelten jälkiä, antoi hän minulle lyhdyn takaisin ja jättäysi itse rivin viimeiseksi kaikkien lähtiessä taasen liikkeelle."