Siivet lehahtivat ja ilmassa välkähti punaista. Punarinta-satakieli oli laskeutunut oksaltaan ja istuutunut hänen viereensä.
Hän alkoi jaella murusia ja juuston rippeitä työntäen ne kaidetta pitkin lintua kohti ja jättäen sormensa niiden vaiheille nähdäkseen, kuinka lähelle kättä tämä uskaltaisi tulla.
Hän tarkasteli, kuinka lintu hakkasi juustonpalasen viideksi pikkuruiseksi muruksi ja lensi sitten, nokka täynnä, joutuisin siivin piilopesäänsä, mistä viisi ammottavaa suuta kirkui kimeän ja nälkäisen tervehdyksen. Sitten taasen takaisin nopeasti kuin jousimiehen kaaren lennättämä nuoli — tarkaten kirkkain silmin ja pää kallellaan, että kaiteella lepäävä käsi oli siirtynyt likemmäksi, mutta päättäen uljaana uhmata vaaraa noiden keltaisten nokkien vuoksi, jotka avautuisivat odotuksesta ammolleen siipien suhinan kuuluessa.
"Ravitse itseäsi, pikku maailmanlapsi!" nauraa kukersi vanha Mary Antony peittäen jäljellä olevat, juustonmurut kädellään. "Julkeatko sinä tulla tänne muka opettamaan paremmillesi uhrautuvaisuutta? Syö ensin itse, anna sitten nälkäisille muruset. Jos minulla olisi täällä viisi vikisevää lasta — josta Taivas minua varjelkoon — niin söisin itse täyden annoksen ja pitäisin itseäni armeliaana, jos antaisin niiden nuolla vadin. Hurskaat sisaret antavat köyhille luostarin portilla sen, mitä eivät voi enää käyttää. Pyrkiikö sinun huoleton isyytesi saattamaan häpeään meidän pyhän naimattomuutemme? Äiti alaprioritar nuhteli minua ankarasti, koska annoin eräälle nälkäiselle sielulle, jolla on monta suuta ravittavana, oivan kimpaleen peuranpaistia, vaikka olisi pitänyt tyytyä saastuneeseen palaseen. Totta puhuakseni olin jo antanut pois saastuneenkin palasen; mutta äiti alaprioritar suvaitsi arvella, että se kiehui padassa pyhien sisarten illalliseksi, ja miksi ei äiti alaprioritar ajattelisi, mitä mielii?
"'Vaimo!' hän huusi; 'vaimo!' — ja kun äiti alaprioritar sanoo 'Vaimo!', silloin näin puhuteltu vaimo tuntee, että hänen osansa olisi parempi, jos Jumala Kaikkivaltias olisi suvainnut antaa hänen syntyä mieheksi tai vaikkapa käärmeeksikin, niin paljon ylenkatsetta valaa äiti alaprioritar siihen nimeen. — 'Vaimo!' sanoi äiti alaprioritar, 'mielitkö tehdä kaikki luostarin sisaret sairaiksi?'
"'Enhän toki', minä sanoin. Mutta jos tästä jonkun pitäisi sairastua, niin helpompi olisi hoitaa pyhiä sisaria kammioissaan kuin köyhiä poloisia luostarin muurien ulkopuolella, missä ne heittelehtivät kurjissa kodeissaan kaislavuoteilla.'
"'Vaiti, senkin hölmö!' ärähti äiti alaprioritar. Köyhät eivät sairastu niin hevillä.'
"Hölmö, totta tosiaan! Minäpä sanon sinulle, kirkassilmäinen pikku mies, että on niitä suurempiakin hölmöjä kuin vanha Antony! Sinä iltana oli äiti alapriorittaren keitossa väkeviä ulostusyrttejä. Mutta hän pysyi vuoteen omana ainoastaan yhden päivän. Hän on köyhien kaltainen siinä, ettei sairastu hevillä!… No, pidä sitten oma pääsi; mutta älä noki minun sormiani, herra Punarinta, muutoin annan raahata sinut kärryjen perässä koko Tythingin halki pyövelin ruoskimana, kuten kerran kävi eräälle sämpyläsaksalle, jonka tarinan nyt kerron sinulle.
"Ennen muinoin, kun sisar Mary Antony oli nuori ja kaunis katsella — Ei, älä vilkuta silmääsi, senkin veitikka —"
Samassa tuokiossa kuului avain kiertyvän verkalleen ovessa sen portaikon alapäässä, joka johti kuorikellarista pylväskäytävään.