Prioritar astui askeleen taaksepäin "kohottaen molemmat kätensä häntä kohti, kämmenet ulospäin käännettyinä, ja seisoi täten tuijottaen silmät suruntäysinä.
"Hugh parka", hän kuiskasi; "hyödytöntä on odottaa. Minä en tule."
"Vielä viisi päivää", sanoi ritari, "minä viivyn Worcesterissa. Joka päivä iltamessun jälkeen varron täällä."
"Lähde tänään, rakas Hugh. Ratsasta Warwickiin ja kerro papillesi, mikä hänen pitäisi tietämän ilmoittamattakin: ettei nunna riko valaansa. Nämä ovat meidän lopulliset jäähyväisemme, Hugh. Sinun on paras uskoa se ja lähteä."
"Viimeisetkö jäähyväisemme?" sanoi ritari.
"Viimeiset."
"Juuri tällä hetkellä?"
"Juuri tällä hetkellä, rakas Hugh."
Katsoessaan noita tyyniä kasvoja, jotka olivat niin viehättävät alakuloisuudessaan, ritari tiesi hänen tarkoittavan totta.
Äkkiä hän tiesi menettäneensä hänet; hän tiesi elontien ulontuvan eteensä autiona, ainaisesti.