Valkoiset sisaret olivat tulossa.
He saapuivat.
Ritarin ei tarvinnut kauaa odottaa. Prioritar asteli ensimmäisenä. Kasvot olivat peitetyt, mutta koko ja ryhti ilmaisivat hänet lempivälle. Hän ei katsellut oikealle eikä vasemmalle, vaan kääntyen loitolle pylväästä, jonka takana ritari seisoi piiloutuneena, kulki kryptan poikki portaikolle, joka johti maanalaiseen käytävään, ja katosi siten nopeasti näkyvistä.
Ritari seisoi liikahtamatta, kunnes kaikki olivat saapuneet ja sitten taas kadonneet näkyvistä.
Muuan pitkä, mutta kömpelö, kumaraselkäinen ja epäilemättä lyhytnäköinen olento eksyi pylväiden keskellä ja kulki vaarallisen läheltä ritaria. Hän olisi voinut kietoa pitkän käsivartensa tämän vyötäisille. Kuinka vanha Antony olisikaan nauraa hihittänyt, jos olisi tämän tietänyt! "Hurmepukuinen ritariko syleilemässä sisar Mary Rebeccaa? Pyhimykset varjelkoot moisesta!"
* * * * *
Paarit poistuivat neljän soturin kantamina tuomiokirkosta.
Ritari asteli niiden vieressä pää kumarassa ja katse maahan luotuna.
Kun ne kulkivat esikartanon poikki, ratsasti itse lordi-piispa ulos valkoisella hevosellaan aikoen Whytstonen nunnaluostariin.
Ritari oli mieleltään masentunut eikä kohottanut katsettaan.