— Hänkö, jota ikkunasta tähystelit ja johon rakastuit, sanoi Klorinda taas naurahtaen. — John Oxon! Hän olisi voinut sinun laistasi säästää, onhan hänellä muutoinkin jo kylliksi uhreja.
— Mutta hän rakasti sinua! huusi Anne valittaen, — ja sinäkin — sinäkin, sisko — muutoin — muutoin — — nyyhkytykset tukahduttivat äänen, Klorinda laski hänet irti ja oikasihe suoraksi.
— Hän ei minusta mitään tahdo — — enkä minäkään hänestä, sanoi hän kummallisen ankarasti. — Meillä ei enää ole toistemme kanssa mitään tekemistä. Nouse ylös ellet tahdo tulla heitetyksi käytävään.
Klorinda kääntyi taas peilin eteen kiinnittämään päähänsä diadeemia, joka oli irtaantunut Annen koettaessa riuhtaista irti. Anne puoleksi istui, puoleksi polvistui lattialla ja tuijotti Klorindaan epätoivoisilla, kyyneleisillä silmillä.
— Elä nyt enää ole siellä polvillasi, sanoi sisarensa käskevästi, — tule tänne.
Anne totteli käskyä ja hoippuroi ylös. Hän näki peilissä loistavan kuvan, mutta Klorinda ei suvainnut häneen kääntyä puhuessaan, laittelihan vain hohtokivikoristetta tukassaan.
— Kuuleppas, Anne sisko, sanoi hän. — Minä ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan. Typerä hupakko sinä olet, mutta sinä rakastat minua ja minäkin pidän sinusta hiukan — omalla tavallani. Sinun mielestäsi minun ei pitäisi mennä naimisiin miehen kanssa, jota et luule minun voivan rakastaa siinä määrässä kuin nuorempaa ja kauniimpaa miestä. Tyttömäiset rakkauden unelmasi panevat pääsi sekaisin. Minä rakastan lordi Dunstanwoldea yhtä paljon kuin ketä toista hyvänsä ja enemmän kuin useampia muita — sillä minä en häntä vihaa. Hän omistaa kauniin tilan ja on ylimys — ja jumaloitsee minua. Annettuani lupaukseni hänelle myönnän silmänräpäyksen ajan nähneeni toisen miehen, joka kenties — — mutta se oli vain aivan hetkellistä ja on nyt jo ohitse. Silloin oli jo myöhäistä. Jos kahta vuotta ennemmin olisi tavattu, niin ei olisi käynyt näin. Lordi antaa minulle rikkautta, arvoa ja loistavan elämän hovissa. Minä annan hänelle, mitä hän kaikesta sielustaan himoitsee — oman itseni. Se on rehellinen kauppa ja minä aion puolestani rehellisesti sopimuksen täyttää. Minulla ei ole minkäänlaisia hyveitä — mistäpä minä ne olisin saanut. Tarkoitan, ettei minulla ole naisellisia hyveitä, mutta minulla on muuan hyve, joka usein — vaikka ei kumminkaan aina — kunnostaa miehet. Minä näet en ole kurja petturi, minä pidän sanani, kun kerran olen sen antanut. Sinä pelkäät minun katkeroittavan vanhan lordin elämän. Ole huoletta sen suhteen. Hän saa elää rauhassa, minä en aio hänelle minkäänlaisia kärsimyksiä saattaa. Hän saa rehellisesti sen, mistä hän maksun suorittaa. Minä en aio häntä pettää, niinkuin heikommat naiset miehiään pettävät; sillä hän maksaa — — ukko parka — hän maksaa.
Ja katse yhä peiliin kiintyneenä osotti hän sormellaan ovea, josta sisarensa oli tullut, ja käskevää liikettä totellen hiipi Anne hiljaa tiehensä.
KYMMENES LUKU.
Hänen ylhäisyytensä Osmonden herttua.