Klorinda katsoi häneen vakavasti.
— En minäkään sitä tiedä, vastasi hän. — En minäkään — mutta kaikessa tapauksessa minä nyt istun tässä edessäsi isä, — kreivittärenä.
— Sen teki älykkäisyytesi, sanoi Jeoffrey herra liikutettuna, — älykkäisyytesi ja kirottu luja tahtosi.
— Niin, virkahti Klorinda, — niin se oli — älykkäisyyteni ja kirottu luja tahtoni.
Hän ratsasti isänsä kera metsästämässä kuin ennenkin, mutta nyt oli hän puettu viimeisen muodin mukaiseen vaateasuun. Ja vaikka hän oli yhtä rohkea ja taitava ratsastaja kuin ennenkin, niin jokainen seurueesta kumminkin hämärästi tunsi, että ylhäinen nainen johti metsästystä. Ratsastamansa hevonen oli raju ja vihainen, jommoisen selässä tuskin Jeoffrey herrakaan nuorena ollessaan olisi uskaltanut ratsastaa; mutta Klorindalla oli lyijynuppinen piiskansa, hän piteli ohjaksia rautaisella kädellä ja istui hevosen selässä niin rauhallisena kuin olisi se ollut sävyisin eläin maailmassa.
Tänä syksynä lordi ei metsästellyt. Hän kun ei tätä urheilua juuri rakastanut eikä tähän aikaan ollut aivan tervekkään, mutta hän ei sallinut vaimonsa tästä huvista kieltäytyvän sentähden, ettei hän voinut siihen osaa ottaa.
— Metsästyksen kuningatar ei saa jäädä kotiin vanhaa, raihnasta miestään hoitelemaan, sanoi hän. — Sitä ylpeyteni ei koskaan sallisi. Isänne seuraa teitä. Menkää vain, rakkaani, heitä johtamaan.
John Oxon herra, joka nykyään vieraili Eldershavessa, yhtyi metsästysseuraan. Hän ratsasti kreivittären rinnalla vaikkei tämä tervehdittyään häntä sen enempää puhutellut. Hän ei enää ollut niin terveen ja verevän näköinen kuin vuosi sitten. Hillitön, irstas elämänsä kai alkoi nuoruutensa voimia hervaista. Kun metsästysinto ei kasvoja elvyttänyt, näytti hän oikein riutuneeltakin. Huhuttiin hänen niin velkaantuneen, että hän vaivoin toimeenkaan tuli ja että velkojansa armahtamatta hätyyttelivät häntä naimisensa myttyyn mentyä. Se ja paljon muutakin oli kreivittären tiedossa; mutta hän lienee hyvin vähän säälinyt Oxonin vaikeaa tilaa, päättäen kasvojensa ilmeestä, kun Oxon heidän metsästäessään kannustaen hevostaan ehätti hänen rinnalleen ratsastamaan.
— Klorinda, mutisi hän hengästyneenä hampaittensa välistä.
Kreivitär olisi voinut ratsastaa tiehensä vastaamatta, mutta hän hillitsi tulista ratsuaan silmänräpäykseksi ja katsoi Oxoniin.