"Nuo hän on potkinut", hän sanoi painokkaasti, "ne ovat hänen potkimiansa. Aika ajoin minä istun ja katselen niitä. Onni on niin vaihteleva tässä maailmassa. Tässä hänen oli tapana istua ja syödä leivoksia laatikosta ja omenoita tynnyreistä ja heitellä siemenet kadulle; ja nyt hän on lordi ja istuu linnassa. Nämä ovat lordin potkimia ja kerran ne vielä tulevat kreivin potkimiksi. Joskus minä sanon itsekseni: 'no hyvä, kirppu minua purkoon!'"
Hänellä näytti olevan paljon huvia omista mietteistään ja Dickin käynneistä. Ennen kuin Dick lähti kotiin, he söivät illallista pienessä takahuoneessa. Heillä oli leivoksia, juustoa ja sardiineja sekä muita säilykkeitä, joita kaupassa myytiin, ja mr Hobbs avasi juhlallisesti kaksi pulloa inkivääriolutta, kaatoi kumpaisellekin lasin ja esitti maljan.
"Hänen maljansa!" hän sanoi kohottaen lasiaan, "ja läksyttäköön hän heitä — kaikkia kreivejä, markiiseja, herttuoita ja koko joukkoa!"
Tämän illan jälkeen he tapasivat toisensa usein, ja mr Hobbs oli paljoa tyytyväisempi ja vähemmän huolestunut. He lukivat "Penny Story Gazettea" ja paljon muutakin hauskaa ja tutustuivat siten aateliston ja ylhäisön tapoihin. Se olisi suuresti hämmästyttänyt tätä halveksittua luokkaa, jos se olisi kuullut siitä. Eräänä päivänä mr Hobbs teki pyhiinvaellusretken kaupungille erääseen kirjakauppaan aikoen lisätä kirjastoaan. Hän lähestyi kauppiasta ja kumartui pöydän yli puhutellakseen häntä.
"Minä haluaisin", hän sanoi, "kirjan, jossa puhutaan kreiveistä."
"Mitä haluatte!" kirjakauppias huudahti.
"Kirjan, jossa puhutaan kreiveistä", toisti sekatavarakauppias.
"Pelkäänpä", kauppias sanoi veitikkamaisesti, "ettei meillä ole sitä, mitä haluatte."
"Eikö ole?" mr Hobbs sanoi levottomana. "No sitten markiiseista — tai herttuoista."
"En ole kuullut sellaisesta kirjasta", kauppias vastasi.