Ram Dass tervehti kunnioittavasti, mutta hänen tummat silmänsä välähtivät innostuksesta.
— Sahib, hän sanoi, — lapsi on itse tullut — lapsi, jota sahibin oli niin sääli. Hän on tullut tuomaan apinan, joka taas on karannut hänen ullakkokoppiinsa. Olen pyytänyt häntä odottamaan hetkisen. Ajattelin, että sahibia huvittaisi nähdä hänet ja puhutella häntä.
— Kuka hän on? kysyi herra Carmichael.
— Jumala sen tietää, vastasi herra Carrisford. — Sama lapsi, josta juuri puhuin. Koulun pienin palvelustyttö.
Hän viittasi Ram Dassille ja sanoi hänelle:
— Kyllä minä mielelläni tahtoisin nähdä hänet. Mene hakemaan hänet.
Heti sen jälkeen Saara tuli huoneeseen. Hänellä oli marakatti sylissään, eikä se ollenkaan näyttänyt haluavan erota, sillä se piteli lörpöttäen kiinni hänestä.
— Teidän apinanne karkasi taas, selitti Saara. — Se tuli minun ikkunani taakse eilen illalla, ja minä päästin sen sisään, kun oli niin kylmä. Olisin tuonut sen heti takaisin, mutta oli jo myöhäinen ilta, ja kun tiesin, että olette sairas, en tohtinut häiritä teitä.
Intialainen herra katseli häntä uteliaasti.
— Se oli oikein hyvin ajateltu, hän sanoi. Saara katsoi Ram Dassiin, joka seisoi ovella.