Sen jälkeen hän pyysi neiti Minchiniä istumaan ja selitti hänelle lähemmin olosuhteita ja yksityisseikkoja saadakseen hänet täysin ymmärtämään, että Saaran tulevaisuus oli turvattu, että omaisuus, joka luultiin menetetyksi, oli saatu kymmenkertaisena takaisin, ja että herra Carrisford oli Saaran suojelija ja ystävä.
Neiti Minchin ei ollut erikoisen älykäs, ja kiihtyneessä mielentilassaan hän oli kyllin typerä tehdäkseen epätoivoisen yrityksen sen takaisin voittamiseksi, minkä hän hyvin kyllä ymmärsi kadottaneensa oman järjettömyytensä vuoksi.
— Hän on ollut minun hoidettavanani, hän väitti. — Olen tehnyt voitavani hänen hyväkseen. Jollei minua olisi ollut, hän olisi kuollut nälkään.
Nyt intialainen herra kadotti kärsivällisyytensä.
— Mitä siihen tulee, että kärsitään nälkää kadulla, hän huomautti, — ei hän olisi siellä ollut sen enemmän nälissään kuin teidän kopissanne.
— Kapteeni Crewe jätti hänet minun hoidettavakseni, toisti neiti Minchin itsepintaisesti. — Hänen täytyy tulla takaisin luokseni, kunnes hän on täysi-ikäinen. Hän saa tulla uudelleen erikoisia oikeuksia nauttivaksi oppilaakseni. Hänen kasvatuksensa on saatettava päätökseen. Laki tuomitsee varmasti minun edukseni.
— Kas niin, kas niin, neiti Minchin! puuttui herra Carmichael puheeseen. — Laki ei ratkaise tätä asiaa. Jos Saara itse haluaa palata luoksenne, olen varma siitä, ettei herra Carrisford kiellä häntä. Saara saa ratkaista asian.
— Silloin vetoan Saaraan. Kenties en ole hemmotellut sinua, hän sanoi hiukan hämillään tytölle, — mutta sinä tiedät, että sinun isäsi oli tyytyväinen edistymiseesi ja — hm — minä olen aina pitänyt sinusta.
Saara katsoi neiti Minchiniin vihreänharmailla silmillänsä, ja niissä oli se ilme, joka oli tälle erikoisen vastenmielinen.
— Oletteko te, neiti Minchin, pitänyt minusta? hän ihmetteli. — Sitä en ole tiennyt.