— Jollei hän vaikene, niin neiti Minchin kuulee, sanoi Jessie.
Saara juoksi huoneen poikki, laskeutui polvilleen ja syleili Lottieta.
— Kas niin, Lottie! hän sanoi. Lottie pieni, sinähän lupasit Saaralle!
— Hän sanoi, että minä olen irvisuu, nyyhkytti Lottie.
Saara hyväili häntä, mutta puhui totisella äänellä, jonka Lottie tunsi.
— Jos sinä itket ja parut, niin sinusta tulee sellainen, pikku Lottie. Sinähän lupasit!
Lottie muisti, että oli luvannut, mutta huusi vain kovemmin.
— Minulla ei ole äitiä! hän julisti. — Ei äitiä ollenkaan.
— Onhan sinulla sentään, sanoi Saara ystävällisesti. — Oletko unohtanut? Etkö tiedä, että Saara on sinun äitisi? Etkö huoli Saaraa äidiksesi?
Lottie painautui häntä vasten, ja hänen nyyhkytyksensä hiljenivät.