Se oli rohkea pyyntö. Neiti Minchin säpsähti hieman. Sitten hän otti lornjenttinsa ja katseli Saaraa sangen kiihtyneenä.
— Beckykö! hän huudahti. — Mutta… Saara kulta!
— Pyydän sitä, sillä tiedän, että hän mielellään tahtoisi nähdä lahjat, selitti Saara. — Hänhän on myös pieni tyttö.
— Mutta Saara kulta! sanoi neiti Minchin nuhdellen… Beckyhän on keittiötyttö, eivätkä sellaiset ole… eivät ole… pikkutyttöjä.
Hänen mieleensä ei tosiaankaan ollut koskaan juolahtanut ajatella heitä pikku tyttöinä. Keittiötytöt olivat koneita, jotka pesivät astioita, kantoivat hiilikoppia ja panivat tulen uuniin.
— Mutta Becky on kuitenkin pikkutyttö! väitti Saara.
— Ja minä tiedän, että hänellä olisi hauskaa. Olkaa hyvä ja antakaa hänen jäädä — koska on minun syntymäpäiväni.
Neiti Minchin vastasi hyvin arvokkaasti:
— Koska pyydät sitä suosionosoituksena syntymäpäivänäsi — niin jääköön. Rebecka, kiitä Saara neitiä hänen suuresta ystävällisyydestänsä! Hän viittasi kädellään oven lähellä olevaan nurkkaan.
— Mene tuonne seisomaan! hän komensi. — Ei liian lähelle nuoria neitejä!