Iltapäivällä Saara astui koristettuun kouluhuoneeseen ensimmäisenä oikein juhlasaatossa.
Neiti Minchin, joka oli sonnustautunut hienoimpaan silkkipukuunsa, talutti häntä kädestä. Heitä seurasi miespalvelija kantaen rasiaa, jossa uusi nukke oli, sisäkkö kantoi toista rasiaa, ja viimeisenä tuli Becky kantaen kolmatta. Päivän kunniaksi hänellä oli puhdas esiliina ja uusi myssy.
Saara olisi paljon mieluummin tahtonut tulla sisään niin kuin tavallisesti, mutta neiti Minchin oli kutsunut hänet luokseen huoneeseensa ja esittänyt hänelle toivomuksensa.
Sen vuoksi siis Saara talutettiin sisään näin suurenmoisella tavalla, ja hän ujosteli vähän tullessaan huoneeseen, kun suuret tytöt tuijottivat häntä tyrkkien toisiansa kyynärpäillään, ja pienet, jotka istuivat riveissä, alkoivat kuiskia ja iloisesti liikahdella.
— Hiljaa, nuoret neidit! varoitti neiti Minchin. — James, pane laatikko pöydälle ja ota kansi pois. Emma, pane rasiasi tuolille. — Becky! hän sanoi sitten jyrkästi ja ankarasti.
Becky oli innoissaan aivan unohtanut itsensä ja nauroi Lottielle, joka vääntelehti ihastuksissaan. Hän oli pudottaa rasiansa, sillä hän säikähti paheksuvaa ääntä, ja kun hän pelästyneenä niiasi ikään kuin anteeksi pyytäen, hän oli niin hullunkurisen näköinen, että Lavinia ja Jessie nauraa hihittivät.
— Sinun ei sovi tirkistellä nuoria neitejä, torui neiti Minchin. — Unohdat, miten on käyttäydyttävä. Pane rasia pois!
Becky totteli peloissaan ja riensi kiireesti ovelle.
— Saatte mennä, ilmoitti neiti Minchin viitaten kädellään palvelijoille.
— Ettekö voisi sallia, neiti Minchin, sanoi Saara äkkiä, — että Becky saisi jäädä?