Herra Barrow kääntyi häneen päin.
— Timanttikaivokset saattavat useammin perikatoon kuin rikkauteen. Kun mies, joka ei itse ole liikemies, joutuu tekemisiin "rakkaan ystävän" kanssa, olisi hänen paras pysytellä visusti erillään rakkaan ystävän timanttikaivoksista ja kultakaivoksista, yleensä kaivoksista kuin kaivoksista, joihin tuo rakas ystävä tahtoo käyttää hänen rahojansa. Kapteeni Crewe vainaja…
Tässä keskeytti hänet neiti Minchinin läähätys.
— Kapteeni Crewe vainaja! hän huudahti. — Vainaja! Ette suinkaan aio kertoa, että kapteeni Crewe on…?
— Hän on kuollut, vastasi herra Barrow lyhyesti ja tylysti. — Kuollut liejukuumeeseen ja rahahuoliin. Liejukuume ei olisi tappanut häntä, jollei hän olisi tullut hulluksi rahahuolista, eivätkä rahahuolet olisi vieneet hänen henkeänsä, jollei hänellä olisi ollut liejukuumetta. Kapteeni Crewe on kuollut!
Neiti Minchin vaipui tuoliinsa. Herra Barrow'n sanat tekivät hänet levottomaksi.
— Mitkä rahahuolet? hän kysyi. — Mitkä? Mitkä?
— Timanttikaivokset, herra Barrow vastasi, — ja hyvä ystävä — ja vararikko.
Neiti Minchin oli tukehtumaisillaan.
— Vararikko! hän läähätti.