Lavinia ja Jessiekin unohtivat olevansa liian suuria välittääkseen nukeista, huudahtelivat ihastuksesta ja tarkastelivat kapineita.
Silloin neiti Amelia ilmestyi äkkiä huoneeseen.
— Saara, hän sanoi, — isäsi asiamies, herra Barrow, on tullut tänne tapaamaan neiti Minchiniä. Hän tahtoo puhutella neiti Minchiniä kahdenkesken, ja koska virvokkeet ovat kaikki hänen vastaanottohuoneessansa, niin on parasta, että te kaikki tulette nyt sinne viettämään juhlaanne, niin että sisareni voi pyytää herra Barrow'n tänne kouluhuoneeseen.
Virvokkeita nauttimasta ei kukaan kieltäytynyt, milloin tahansa niitä tarjottiinkin, ja monet silmät loistivat, kun lapset menivät huoneesta jättäen "viimeisen nuken" istumaan tuolille keskelle komeuttaan.
Heti sen jälkeen neiti Minchin tuli huoneeseen. Häntä seurasi pieni, kuivannäköinen, teräväpiirteinen herra. Neiti Minchin istuutui jäykän arvokkaasti ja viittasi tuoliin.
— Käykää istumaan, olkaa hyvä, herra Barrow!
Herra Barrow ei heti istuutunut. Hänen huomionsa näkyi kiintyneen "viimeiseen nukkeen" ja sitä ympäröiviin tavaroihin. Hän pani silmälasit nenälleen ja tutki kaikkea hermostuneen paheksuvasti.
— Syntymäpäivälahjoja sadan punnan arvosta! hän huomautti arvostellen, — yksitoistavuotiaalle lapselle! Mieletöntä tuhlausta!
Neiti Minchin oikaisihe loukkaantuneena.
— Kapteeni Crewe on rikas, hän huomautti. — Jo timanttikaivokset…