Prinssi Keijujalka - Frances Hodgson Burnett

"Antakaa minun vain nähdä teidät onnellisena taas, suloisin prinsessa", vastasi Keijujalka, "ja siinä on kaikki mitä haluan — tai ehkä sentään saisin kerran — suudella kättänne."

Prinsessa ojensi hänelle kätensä lempeissä silmissään niin herttainen katse, että prinssi tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan ennen, onnellisemmaksi kuin keijukaisten tansseissakaan. Tämä oli toisenlaista onnea. Prinsessan käsi oli valkoinen kuin kyyhkysen siipi ja pehmeä kuin kyyhkysen rinta. "Tule", sanoi hän, "mennään heti kuninkaan luo."

Muutaman minuutin kuluttua koko palatsissa vallitsi hälinä ja jännitys. Valmistauduttiin matkustamaan satakielten lähteelle viipymättä. Muistaen lintujen sanoneen, etteivät tahtoisi tulla häirityiksi, Keijujalka pyysi kuningasta ottamaan mukaan vain hyvin pienen seurueen. Niinpä ei lähtenytkään muita kuin kuningas itse ja prinsessa, jota kaksi kantajaa kuljetti suljetussa kantotuolissa, ylimäinen kamariherra, kaksi hovineitsyttä ja Keijujalka.

Ennen aamunkoittoa he jo olivat matkalla ja ehtivät seuraavana päivänä ruusupensaikkoon, ja Keijujalka työnsi oksat syrjään ja johdatti heidät lammikolle.

Prinsessa Kultakutri istuutui lammikon rannalle ja pisti jalkansa veteen. Parin minuutin kuluttua ne jo alkoivat näyttää pienemmiltä. Hän kylvetti niitä kerran, kahdesti, kolmesti, ja niinkuin satakielet olivat sanoneet, ne tulivat entistäänkin pienemmiksi ja kauniimmiksi. Prinsessa itse ei tosiaankaan voinut tulla kauniimmaksi kuin oli ollut, mutta ylimäinen kamariherra, joka oli ollut tavattoman ruma vanha herrasmies, pesi kasvonsa lammikossa ja tuli niin nuoreksi ja kauniiksi, että ensimäinen hovineito rakastui häneen suoraa päätä. Sitten hänkin pesi kasvonsa ja tuli niin kauniiksi, että kamariherra rakastui häneen, ja he menivät kihloihin siinä paikassa.

Prinsessa ei löytänyt sanoja ilmaistakseen Keijujalalle kuinka kiitollinen ja onnellinen hän oli. Hän ei muuta voinut kuin yhä ja yhä katsella prinssiä lempeillä, säteilevillä silmillään ja yhä uudelleen ojentaa kätensä, että prinssi sai suudella sitä.

Hän oli niin suloinen ja lempeä, että Keijujalka ei sietänyt ajatellakaan eroa hänestä, ja kun kuningas pyysi häntä palaamaan heidän kanssaan palatsiin ja asumaan siellä aina, oli hän iloisempi kuin osaan sanoakaan teille. Saada olla lähellä tätä ihanaa prinsessaa, olla hänen ystävänsä, rakastaa ja palvella häntä ja katsella häntä joka päivä, se oli sellainen onni, ettei hän parempaa pyytänyt. Mutta ensin hän tahtoi käydä tervehtimässä isäänsä ja äitiänsä ja veljiänsä ja sisariansa Tölppövallassa, ja niinpä kuningas ja prinsessa ja heidän seuralaisensa saattoivat hänet punamarjalammikolle, ja kun hän oli kylvettänyt jalkojaan vedessä, olivat ne niin suuret, ettei koko Tölppövallassa ollut mitään niiden vertaista, yksinpä kuninkaan ja kuningattarenkin jalat näyttivät pieniltä niiden rinnalla, ja kun hän muutamia päiviä myöhemmin saapui Tölppövallan kuninkaanlinnaan loistavan saattueen seuraamana, jonka Kultakutrin isä oli hänelle antanut, olivat vanhemmat rajattomasti ihastuneita poikaansa. He eivät voineet kyllin ihailla häntä, ja koko valtakunnassa oli juhlavalaistus, ja juhlia jatkui koko hänen käyntinsä ajan.

Mutta vaikka prinssi iloitsikin siitä, ettei enää ollut häpeänä perheelleen, ei voi sanoa, että hän omasta puolestaan olisi nauttinut jalkojensa suuruudesta. Itse asiassa hän paljon mieluummin oli prinssi Keijujalka, nopea kuin tuuli ja kevyt kuin nuori hirvi, ja kun käynti oli päättynyt, oli hänen hyvin hauska mennä satakielten lähteelle ja kylvettää jalkansa pieniksi taas ja palata prinsessa Kultakutrin luo, jolla oli niin kauniit ja lempeät silmät. Siellä kaikki rakastivat häntä ja hän rakasti kaikkia ja oli neljä kertaa onnellisempi kuin päivä on pitkä.

Hän rakasti prinsessaa kultaisemmin päivä päivältä, ja tietysti he menivät naimisiin niin pian kun olivat kyllin isoja. Ja tietysti he kesäisin kävivät metsässä ja tanssivat kuutamossa keijukaisten kanssa, jotka rakastivat heitä molempia.

Kun he kävivät Tölppövallassa, he aina kylvettivät jalkojaan punamarjalammikossa, ja kun he palasivat, muuttivat he ne pieniksi taas satakielten lähteellä.