Taikauskon isä on kansa; ja kaikissa taikauskoissa järjen miehet seuraavat narreja; ja käsitteitä sovellutetaan käytäntöön ylösalaisin käännetyssä järjestyksessä. Eräs korkea kirkonmies lausui Trentin kokouksessa[1], missä skolastilaiset oppineet näyttelivät huomattavinta osaa, että nämä muka ovat kuten tähtitieteilijät, jotka pitivät kiinni olemattomista liikkeistä ja kuvitelluista taivaankappalten radoista y.m. sellaisista otaksumista, voidakseen selittää itse ilmiöt, ja jotka niin menettelivät, vaikka hyvin tiesivät, että sellaisia liikkeitä ja ratoja ei ole olemassakaan. Samalla tavalla skolastikot olivat laitelleet joukon hienoja ja viekkaita selviöitä ja teoremeja kirkon opille tueksi.

[1] Trentin kirkolliskokous alkoi v. 1545 ja kesti sitä kahdeksantoista vuotta. Sen tarkotuksena oli ryhtyä vastustamaan nousevaa protestantismia sekä pohtia ja ratkaista katolisen kirkon riidanalaisia opinkappaleita.

Taikauskon syitä ovat tunteita hivelevät ja aistilliset juhlamenot ja hartaustoimitukset; ylenpalttisuuteen menevä ulkonainen ja farisealainen pyhyys; vanhojen tapojen ja katsantokantojen liiallinen kunnioittaminen, joka saattaa vain tuottaa ikävyyksiä kirkolle; kirkon johtomiesten omia pyyteitä tarkottavat juonittelut; hyvien tarkotusten liiallinen suosiminen, joka avaa portin monenmoisille päähänpistoille ja uutuksille; se, että ihmiset ryhtyvät tähystelemään jumalallisia asioita, mistä ei voi olla seurauksena muu kuin käsitteiden sekaantuminen; ja vihdoin raa'at aikakaudet, vallankin suurien onnettomuuksien ja maanvaivojen yhteydessä.

Taikausko ilman peittävää harsoa on ruma. Aivan samoinkuin apinan rumuutta lisää se, että se on niin kovin ihmisen näköinen, samoin taikausko tuntuu rumemmalta juuri senvuoksi, että se niin suuressa määrässä muistuttaa uskontoa.

Mutta taikauskon ehkäisemisessä joudutaan usein toiseen taikauskoon, menemällä äärimmäisyyksiin uudistuksissa; senvuoksi onkin tarkoin varottava, että sellaisessa puhdistuksessa hyvää ei huuhdottaisi pois pahan mukana, joka usein tapahtuu, milloin kansa on puhdistajana.

MIKÄ ON VIISASTA IHMISEEN ITSEENSÄ NÄHDEN.

Muurahainen on viisas eläin itsessään, mutta viheliäinen kappale puutarhassa. Jaa järkevästi harrastuksesi itsesi ja isänmaan välillä, ja ole itsellesi yhtä uskollinen kuin sinä olet toisille vilpitön, erittäinkin kuninkaalle ja isänmaalle. Viisaus on ihmiselle itselleen kiusankappale sangen monessa suhteessa. Rotat ovat viisaita siinä, että ne jättävät rakennuksen hyvissä ajoin ennen sen luhistumista. Ketun viisaus perustuu siihen, että se työntää ulos myyrän, joka kaivoi sille kolon. Krokodilit ovat viisaita siinä, että ne vuodattavat kyyneliä silloin, kun ne aikovat niellä saaliinsa. Mutta erittäin merkillistä on se, että "ne, jotka ovat itserakkaita ilman kilpailijaa" (kuten Cicero sanoi Pompeijuksesta), ovat tavallisesti hyvin onnettomia; ja senvuoksi, että he ovat uhranneet kaiken ajan omaksi hyväkseen, he joutuivat lopulta onnen häilyväisyyden uhriksi, onnen, jonka siivet he luulottelivat sitoneensa itseviisaudellaan.

VIISAALTA NÄYTTÄMISESTÄ.

Yleensä on olemassa sellainen käsitys, että ranskalaiset ovat viisaampia kuin miltä he näyttävät, ja että espanjalaiset sitävastoin näyttävät viisaammilta kuin he todellisuudessa ovat; mutta olkoonpa asianlaita miten tahansa eri kansallisuuksiin nähden, varmaa on, että tämä käsitys pitää paikkansa eri henkilöihin nähden. Niitä on paljo, mitä viisauteen ja kykeneväisyyteen tulee, jotka tekevät joko vähän tai eivät tee mitään, mutta sen hyvin juhlallisesti, "magno conatu nugas."[1] Hullunkurista on nähdä, mitä kaikkia metkuja ja koukkuja sellaiset muodollisuuksien ihmiset tekevät saadakseen pintapuolisuudet näyttämään läpikotaisilta asioilta, joissa on sekä syvyyttä että laajuutta. Muutamat ovat niin tarkkoja ja varovaisia, että eivät halua asettaa tavaroitaan näkyville muulloin kuin pimeänhämyssä, antaen samalla näkyä, että he salaavat jotakin; ja usein he eivät puhu siitä, minkä he hyvin tietävät, vaan sen sijaan ottavat puheeksi sellaisen, mitä he eivät tunne, jotta ihmiset tulisivat siihen käsitykseen, että he tietävät ja tuntevat hyvin nekin asiat, mistä he eivät halua keskustella. Toiset taas käyttävät apunaan kasvonilmeitä ja ruumiin ja kädenliikkeitä, jotka ymmärretään viisauden kyltiksi; kuten Cicero sanoi Pisasta, että kun tämä vastasi hänen puheeseensa, niin nosti hän toisen puolen kulmakarvat ylös otsalleen ja painoi ne toisella puolella alas leukaan saakka — sanoakseen kaikella tällä juhlallisuudella, että julmuus ei häntä miellytä. Muutamat arvelevat paraiten voittavansa tarkotuksensa puhumalla suuresti ja ehdottomalla varmuudella, siten pakottaen toiset myöntämään sen, mitä he eivät pysty todistamaan. Toiset taas, tavatessaan sellaista, mikä on heidän käsitys- ja tietopiirinsä ulkopuolella, osottavat pitävänsä sitä mitättömänä, sellaisena, mistä ei maksa vaivaa puhua, tai julistavat, ettei se kuulu käsilläolevaan keskustelukysymykseen, tai selittävät, että se on tavattoman harvinainen seikka. Näin he toivovat saavansa tietämättömyytensä näyttämään tietävyydeltä. Muutamat taasen ovat aina valmiit väittelemään sellaisessa tapauksessa, ja onnistuu heidän yleensä miellyttää toisia hiuksia-halkovilla saivarteluillaan ja niin repostella koko asia mitättömäksi. Sitä lajia ihmisiä kuvaa Plato Protagoras-teoksessaan, jossa sellaisten tyypillisenä edustajana esiintyy Prodicus, jonka pitämä puhe on tällaisia saivartelevia liverryksiä alusta loppuun. Yleensä nämä tällaiset henkilöt kaikissa kysymyksissä pitävät mukavampana asettua kielteiselle kannalle ja tehdä vastaväitteitä kuin itse esittää jotakin omintakeista; sillä esitetyistä väitteistä pääsee kieltämällä ne, mutta jos ne suostutaan ottamaan keskustelunalaisiksi, on niiden kiertämisessä taas uusi työ. Sanalla sanoen, ei ole yhtään vararikkoaan kohti kulkevaa kauppamiestä tai köyhyyttään peittelevää kerjäläistä, joka temppuilisi siinä määrin rahallista luottoansa ylläpitääkseen kuin temppuilevat nämä tällaiset sisällisesti tyhjät ihmiset ylläpitääkseen ihmisten hyvää käsitystä heidän tietävyydestään ja pystyväisyydestään. Viisaalta näyttävät ihmiset kyllä usein saavat osakseen kannatusta ja suosiota; mutta asiallisissa toimissa ne eivät ole paikallaan, vaan on jonkun verran typeräkin mies parempi kuin sellainen, jonka koko viisaus perustuu ulkopuolisten tapojen ja muotojen tavattoman tarkkaan noudattamiseen.

[1] "Mitättömiä pikkuasioita suurella ponnistuksella."