»Hän kysyy, tahdonko ruveta hänen vaimokseen.»
»Tahdotko ruveta hänen vaim — hänen vaimokseen! No, sepä juupeli ei ole arkalasta kotoisin.»
»Hra Campbell on erinomaisen miellyttävä ja kunnianarvoinen mies.»
»Niin, tietystikin, minullehan se on samantekevää. Lähde sinä vain kaupunkiin ja rupea hra Campbellin vaimoksi. Tule onnelliseksi. Minä sen suon teille kaikesta sydämestäni. Lähde sinä vain ja jätä minut tänne kuolemaan yksinäni.»
»Niin lähdenkin, hra Bennett. Toivon vain, että te pian unhotatte tunteneenne kerran onnettoman naisen — tytön, jonka ainoa vika oli että hän rakasti teitä.»
»Matkusta sinä vain ja lähetä minulle joskus ajatus, kun keinun tuolla kaukana aalloilla, ja vuodata hiljainen kyynele — kuule, mitä sinä aiot vastata Campbellille?»
»Vain yhden sanan: tulen.»
»Lloyd, ole nyt tosissasi. Tämä ei ole enää leikkiä.»
»Leikkiä», vastasi tyttö ontolla äänellä. »Ei, se on tosiaankin surullista leikkiä. Ah, jospa vain olisin rakastanut häntä tyttären rakkaudella, niin olisi nyt helpompi ollakseni!»
»Ah, Ward, Ward», hän huokasi, nyt ovat kaikki onnettomuutemme ja surumme ja koettelemuksemme ohitse, ja nyt olemme lopultakin löytäneet toisemme ja rakastamme toisiamme, ja kaikki vastaiset vuodet tuovat meille vain yhä suurempaa onnea ja vievät meitä yhä lähemmäksi toisiamme.»