»Mutta on jotakin, josta meidän täytyy puhua, Lloyd», sanoi Bennett vähän ajan perästä, kun he kykenivät jälleen puhelemaan järkevästi keskenään, »mitä sinä ajattelet oman toimesi suhteen? Sinä puhut minun tulevaisuudestani, mutta mitä ajattelet omasta kohdastasi? Nythän me menemme naimisiin, mutta minähän tiedän, kuinka paljon sinä olet pitänyt työstäsi. Sinulle käynee hyvin vaikeaksi luopua siitä. Minusta ei tunnu olevan vallan oikein, että pyydän sitä sinulta. Nyt juuri sait kirjeen tri Streetiltä. Tiedän kyllä, kuinka haluat saada hoidettavaksesi sellaisen mielenkiintoisen tapauksen, josta hän puhuu. Minulta olisi hyvin itserakasta pyytää, että jättäisit sikseen toimialasi. Sehän on sinun elämäntyösi, sinun tulevaisuutesi, josta nyt on kysymys.»
Lloyd otti tri Streetin kirjeen, piti sitä kurotetussa kädessään, repi sen keskeltä kahtia ja pudotti palaset lattialle.
»Noin minä teen elämäntyölleni.»
Kun hän sitten vetäytyi vähän erilleen Bennettistä, sanoi tämä hänelle totisesti:
»Lloyd, rakastatko sinä minua?»
»Kaikesta sydämestäni, Ward.»
»Ja tahdotko tulla vaimokseni?»
»Tiedäthän, että tahdon.»
Bennett tarttui siihen pikku vihkoon »pohjoisnapatutkimuksista», jonka oli aamulla saanut, ja nakkasi sen kauas lattialle. »Noin minä teen tulevaisuudelleni», sanoi hän.
Hetkisen he istuivat vaitonaisina ja katselivat toisiaan onnellisina silmiin. Sitten veti Bennett tytön rinnalleen, ja tämä kietoi jälleen kätensä hänen kaulaansa ja laski päänsä hänen olalleen, huoahtaen hiljaa tyytyväisyydestä ja helpotuksesta ja ilosta, että tuo pitkä, kova koetuksen aika oli nyt ohitse, ettei häntä vastassa ollut enää yhtään kamppailuja, vaikeita tilanteita ja sietämättömiä velvollisuuksia. Nyt hän oli kärsinyt ja voittanut, nyt hän oli saanut palkintonsa, nyt seuraisivat pitkät, rauhalliset onnen vuodet.