He alottivat jälleen tavallisen arkielämänsä, mutta siinäkin oli tapahtunut muutos. Oli kuin kodin ilmassa olisi ollut jonkinlaista heikkoa, salaperäistä, selittämätöntä levottomuutta. Lloyd oli ottanut suorittaakseen vaikean ja hänelle itselleen tuskallisen tehtävän, ja päivä päivältä, tunti tunnilta hän puuhasi sen hyväksi, mutta aivan salaa. Milloin hän käytti taitavasti hyväkseen jotakin satunnaista huomautusta keskustelun kuluessa, milloin sanomalehdestä tai tieteellisestä aikakauskirjasta löytämäänsä lausuntoa, jonka hän asetti esille niin, että Bennett voi lähemmä käydessään kohta keksiä sen; hänen silmissään voi olla merkitsevä ilme, kun hän silloin katsoi mieheensä, tai voi hän huudahtaa innostuneesti heidän lukiessaan jostakin uudesta löydöstä. Varovaisesti ja huomaamatta hän johdatti Bennettin huomion takaisin siihen maailmaan, jolle tämä luuli iäksi kääntäneensä selkänsä; hän herätti hänen mielenkiintoansa kaikkeen sellaiseen, mikä ennen oli häntä huvittanut, luki hänelle ääneen, mitä toiset yrittäjät olivat kirjoittaneet, tai esitti innokkaasti mielipiteitä ja otaksumia, jotka itse kyllä tiesi perättömiksi ja naurettaviksi, vain saadakseen siten miehensä jälleen vastustamaan häntä ja rupeamaan täydellä todella jälleen pohtimaan noita asioita.
Eräänä aamuna Lloyd oli suunnattomasti hämmästyvinään, kun hän heidän teetä juodessaan avasi sanomalehden ja luki siitä otsakkeita, jollaisia ei lehdessä lainkaan ollut.
»Ward, kuulepas tätä! Navalle vihdoinkin päästy. Norjalainen retkikunta ratkaisee pohjoisnavan arvoituksen. Päämaali saavutettu..»
»Mitä hullua?» sanoi Bennett tuimasti ja rypisti otsaansa.
»— vuosisatojen turhien ponnistelujen jälkeen.» Lloyd laski lehden pöydälle ja yritti hymyillä.
»Ajattelepas, jos jonakin päivänä saisit sellaista lukea», sanoi hän.
Bennett laukesi säikähdyksestään ja murahteli hyväntahtoisesti.
»Sinä ihan säikähdytit minua. Minä luulin — luulin, että todellakin —»
»Säikähdytinkö sinut? Mistä sinä oikein säikähdit? Mitä sinä luulit?»
Hän kumartui innokkaasti miestään kohti.
»Luulin näet — minä — luulin, että Duane tai jokin muu veitikka oli todella —»