»Niin — jumalanpalvelus kello — minä — minä —»
Kynä luisui hänen kädestään, ja hän lankesi kasvoilleen pöydälle paljaan käsivartensa yli, ja ankarin suru, mitä hän koskaan oli tuntenut, puistatti hänen ruumistaan päästä jalkoihin saakka. Bennett viskasi päiväkirjan kädestään, juoksi pöydän luo ja nosti Lloydin syliinsä, laskien hänen päänsä olalleen.
»Mutta Lloyd, kuule, mitä tuo on — pikku ystäväni! Minäkin olen mokoma raakimus, kun luen sinulle tuollaista. Ei se todellisuudessa ollut sentään niin kovaa, kuin sanoin — ja katsohan vain minua. Siitähän on jo kolme vuotta aikaa. Kaikki on kestetty ja voitettu jo kauvan sitten.»
Lloyd ei nostanut päätään, vaan likistyi vielä lähemmäksi häntä ja sanoi murtuneella äänellä:
»Ei, ei, se ei ole vielä voitettu. Sitä ei voiteta koskaan.»
»Hiljaa, älä lörpöttele joutavia», Bennett puhui hyvin äänekkäästi. »Sinä et saa tuosta niin kovin murehtia. Nyt me unohdamme koko häläkän — nyt me annamme palttua koko kirjalle. Täksi päiväksi saa jo riittää. Käy nyt ottamaan hattusi. Annamme valjastaa hevoset ja lähdemme ajelemaan. Ja illalla lähdemme kaupunkiin ja menemme teatteriin.»
»Ei», sanoi Lloyd ja vetäytyi irti miehestään kuivatakseen kyyneleitään, »niin heikoksi et saa luulla minua. Me jatkamme työtämme — sinun työtäsi. Nyt jaksan kyllä hallita itseni.»
Bennett talutti hänet sen pitemmittä puheitta ulos huoneesta, poistui itsekin ja lukitsi oven perästään. »Tänään emme kirjoita enää sanaakaan. Nyt lähden sanomaan Lewisilie, että hän valjastaa.»
Mutta sinä päivänä tapahtui käänne. Lloyd kykeni todella hallitsemaan itsensä, ja vaikka hän välistä kärsi ankarammin kuin koskaan ennen, ei Bennett saanut sitä koskaan tietää. Vähitellen hänelle selvisi, kuinka hänen tuli käyttäytyä. Mahdotonta oli mennä Bennettin puheille ja pyytää häntä lähtemään jälleen retkelle — se ei ainoastaan olisi hyödytöntä, vaan nousisi yli hänen voimainsakin. Hän tahtoi taivutella häntä välillisesti. Bennett saisi uskoa, että ajatus oli virinnyt hänellä itsellään. Piti näyttää siltä, kuin olisi hänen uinuva tarmonsa herännyt itsestäänsä.
Onnistuminen vaati Lloydilta kaiken hänen naisellisen älykkäisyytensä ja luontaisen tahdikkaisuutensa.