Erään erinomattain hirveän päivän iltapuolella kello 4 aikaan ilmoitettiin etunenässä käyvälle Bennettille, että jonon takapäässä oli jotakin hullusti.
»Se on Adler. Hän on kaatunut, eikä kykene nousemaan, hän pyytää, että me menisimme menojamme ilman häntä.»
Bennett pysähtyi ja kävi taaksepäin; Adler makasi selällään silmät puoli ummessa ja hengitti puuskuttaen ja vaikeasti.
Bennett ravisti häntä kovasti hartioista.
»Ylös siitä!»
Adler avasi silmänsä ja pudisti päätään.
»Minä — minusta tuli loppu, kapteeni, antakaa minun vihdoinkin maata.»
»Ylös paikalla», ärjäsi Bennett. »Tuo on vain joutavata lörpöttelyä, sen minä tiedän paraiten.»
»Minä vakuutan teille, kapteeni, etten voi.»
»Ylös paikalla!»