Bennett oli juuri kiivennyt yhdelle tällaiselle röykkiökasalle. Vaikka hänellä ei ollut mitään taakkaa, oli ylöskapuaminen ollut vaikea; useammin kuin kerran hän oli langennut, joskus ryöminyt miltei konttaamalla. Ja tämän pyörryttävän röykkiölabyrintin poikki oli retkikunnan nyt lähdettävä taivaltamaan, kiskoen myötänsä veneitä ja rekiä, muonaa, kojeita ja muita matkavaroja.
Bennett pysähtyi miettimään. Edessään oli hänellä urakkansa. Vihollinen. Alkeellinen maailma täynnä kuohuvia, titaanisia voimia. Säälimättömän luonnon mykkä ylivoima, odotellen levollisesti, milloin saisi äänettömästi ummistua hänen ylitseen. Hän seisoi kauan katsellen ja miettien. Hänen mahtava leukansa työntyi uhmaavasti eteenpäin, hampaat pusertuivat yhteen tiukkojen huulien takana, ja pienet säkenöivät silmät karsastivat entistä pahemmin. Valtava, kokoonpuristunut nyrkki kohoutui ja käsivarsi painautui verkalleen ja vastustamattomasti eteenpäin kuin väkileimasimen vipu, ja kun se oli kohtisuorana, sanoi Bennett, aivan kuin vastaten hänelle juuri esitettyyn äänettömään, hirvittävään taisteluhaasteeseen:
»Mutta minäpä nujerran sinut, jumal'auta, sen minä teen.»
Sitten hän palasi teltalle ja herätti kokin, ja sillä aikaa kuin aamiainen valmistui, suoritti hän laskelmansa loppuun, kirjoitti päiväkirjaansa ja merkitsi lämpömäärän ja tuulen suunnan ja voiman. Kun hän jo oli pääsemässä työnsä loppuun, heräsi Richard Ferriss, laivan ensimmäinen perämies ja varakomentaja, ja tiedusti kohta leveysastetta.
»74—15», vastasi Bennett ylös katsastamatta.
»74—15», nyökkäsi Ferriss, »emmepä tosiaan eilen päässeet pitkälle.»
»Kunhan vain tänään pääsemme yhtä pitkälle», sanoi Bennett tuimasti ja laski päiväkirjan ja muistikirjat syrjään.
»Millainen on jää etelään päin?»
»Huono; herätä miehet.»
Sittekun oli syöty, ja sillä aikaa kun rekiä kuormattiin, lähetti Bennett Ferrissin etsimään tietä suoraan jääröykkiöiden poikki. Se oli hirvittävää työtä. Kaksi tuntia vaelteli Ferriss ympärinsä toivottomassa jäälabyrintissa. Vihdoin hän suureksi ilokseen näki noin puolen kilometrin päässä läikän avointa vettä, joka ulottui lounatta kohti samaan suuntaan kuin heidän oli kuljettava. Ensin oli tosin kavuttava kymmenkunnan jäämuurin yli, mutta muutakaan neuvoa ei ollut. Ferriss pystytti lippunsa kohtaan, jossa röykkiöt näyttivät vähimmän hankalilta, ja sitten hän palasi toisten luo. Hänen toverinsa olivat jo alottaneet matkanteon, ja hän tapasi heidät kamppailemassa ensi vaikeuksia vastaan.