Kaikki kahdeksantoista koiraa olivat valjastetut reen n:o 2 eteen, jolle oli sälytetty valasvene ja suurin osa muonavaroja, ja kaikki miehet — Bennettkin mukana — kiskoivat yhdessä koirien kanssa. Jalka jalalta kulki raskas reki eteenpäin, kirskuen ja kitisten jääjärkäleiden yli, ja sitten se puolittain lykättiin, puolittain nostettiin sulaan veteen, jossa se tempautui irti heidän käsistään ja syöksyi menojaan koirineen päivineen, niin että muuan lääkelaatikoista irtautui kytkyimistään; ja vihdoin törmäsi se nokkansa kovasti seuraavan vallin juurta vastaan. Mutta miehet olivat jo ennättäneet sen rinnalle, lääkelaatikko köytettiin uudelleen kiinni, ja Mukk Tu, eskimolainen koirainhoitaja, pakotti ruoskallaan ajojuhdat jälleen toimeen. Nyt kävi Ferrisskin auttamaan toisella kädellään.
Lähimmän jääselänteen yli oli päästy, koirat läähättivät ja miehet hikoilivat ankarasta pakkasesta huolimatta. Yht'äkkiä murtui jokseenkin heikko jää etummaisina kulkevain Bennettin ja Mac Phersonin alla, niin että he vajosivat veteen rintaansa myöten. Heidät kiskottiin ylös tahi pääsivät he omin voiminsa. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä olivat vaatteet heidän yllään muuttuneet rapisevaksi jääpanssariksi.
»Suunta itään päin», komensi Bennett. »Kaikki miehet köysiin.»
Jälleen kapusivat he jääselänteen yli ja sitten toisen ja kolmannen, ja tunnin kuluttua matkalle lähdöstä oli ensimmäinen Ferrissin etukäteen pystyttämistä lipuista saavutettu. Sinne jätettiin reki n:o 2, ja koko retkikunta, miehet ja koirat, palasi takaisin leiriin alottaakseen saman urakan ensimmäisen reen kanssa, johon oli lastattu »Frejan» pursi ynnä makuusäkit, kojeet ja teltta. Heidän onnistui saada sekin kunnialla kahden ensimmäisen selänteen yli, mutta kolmatta kavuttaessa mutkistui reen vasen jalas äkkiä pahasti paukahtaen. Silloin ei ollut muuta neuvoa, kuin että koko kuorma purettiin reestä ja Hawes, retkikunnan kirvesmies, sai ruveta korjaamaan sitä.
»Seuraava reki esiin», käski Bennett.
Vielä kerran palasivat kaikki leiripaikalle, valjastivat kolmannen reen eteen ja kamppailivat sen kimpussa puolisentoista tuntia, kunnes saivat senkin Ferrissin lipun luo. Molemmat koirareet, n:ot 4 ja 5, olivat onneksi aivan kevyet, ja Bennett voi vetää niitä yhdellä kädellä. Mutta sitten huusi Hawes heille, että särkynyt reki oli nyt korjattu. He palasivat kohta takaisin, sälyttivät lastin rekeen ja rupesivat sitä kiskomaan, niin että kaikki reet olivat vihdoin puolipäivän aikaan edenneet vanhasta leiripaikasta noin puoli kilometriä.
Mutta nyt, kun miehet olivat ahertaneet saman matkan seitsemään kertaan, olivatkin heidän voimansa tyyten lopussa, eikä Mukk Tu saanut koiria ruoskansakaan avulla liikahtamaan. Bennett määräsi levähdettäväksi. Miehet saivat lämmintä teetä ja pemmikania ja korppuja.
»Iltapäivällä työ käy helpommin, pojat», sanoi Bennett. »Lähin jääselänne on kyllä pahin kaikista, mutta Ferriss sanoo, että sitten on sileätä jäätä koko puoli kilometriä eteenpäin.»
Kello 1 he alottivat jälleen, mutta silloinpa huomattiin, että Bennettin mainitseman selänteen yli oli aivan mahdoton saada raskaita rekiä. Ei auttanut, vaikka miehet valjastivat itsensä ajojuhdiksi ja Mukk Tu hätyytti koiriaan, niin että ruoskan varsi katkesi. Miehet liukuivat jäämuurista alas putoillen toistensa päälle, ja koirat lyyhistyivät vatsalleen jäälle muristen ja vinkuen. Reki ei hievahtanutkaan.
»Purkakaa lasti», käski Bennett.